Seksi
Nimimerkki: Minä
Ikä: 9-12v

Erikokoiset rinnat

Onko normaalia että oikea tissini on suurempi kuin toinen vaikka tissini eivät ole kauhean isot eikä pienet ja olen 12 täytän 13

Moikka nimimerkki Minä,

Pohdit, onko normaalia, että toinen tissi eli rinta on suurempi kuin toinen. Kyllä, tämä on ihan normaalia. Ikäsi puolesta murrosiän kehityksesi on meneillään ja sen aikana myös rinnatkin kehittyvät. Rinnat siis kasvavat ja muuttavat muotoaan, ja on tosi tavallista, että toinen rinta voi olla tässä vaiheessa toista suurempi ja esimerkiksi nännit voivat näyttää vähän erilaisilta.

Rintojen kehittyminen kestää yleensä 3-5 vuotta. Tämän kehitysvaiheen jälkeenkin on kuitenkin ihan tavallista, että rinnat voivat olla keskenään hieman eri näköiset ja kokoiset. Rinnat myös muuttuvat koko elämän ajan, esimerkiksi mahdollisen raskauden ja imetyksen myötä. Rinnoille ei myöskään ole olemassa mitään oikeaa kokoa ja muotoa, vaan rintoja on oikeastaan olemassa niin paljon erilaisia kuin on naisiakin maailmassa.

Lisätietoa aiheesta voit halutessasi lukea Väestöliiton Hyvä Kysymys -sivustolta.

Oliko vastauksesta hyötyä?