Seksi
Nimimerkki: Leenuska

Ensimmäiset seksikerrat ja herkkä laukeaminen

Meillä oli poikaystävän kanssa tarkoitus kokeilla ensimmäisen kerran yhdyntää. Poikaystävä oli hyväillyt minua alusvaatteiden päältä, ja oli juuri ottamassa rintsikoita pois, kun hän yhtäkkiä sai siemensyöksyn. Hänestä se oli kovin noloa, ja hän meni vähän hämilleen. Itsekin toki yllätyin. Onko tuo miten tavallista, että poika saa siemensyöksyn jo ennen kuin on kaikki vaatteetkaan riisuttu? Mikähän sen muuten aiheutti? Olemme 15-vuotiaita. Pitääkö asennoitua niin, että yhdynnät eivät ole vielä meidän ohjelmassa ihan pian?

Moi ja kiitos viestistä!

On ihan normaalia, että laukeaminen tapahtuu herkästi. Varsinkin ensimmäisillä kerroilla, kun kaikki on uutta ja ilmassa saattaa olla aika paljon jännitystä ja odotusta. Miehillä laukeaminen voi tosiaan tapahtua herkästi, ilman että penikseen koskee, tai kevyestä hyväilystä. Harmi kuulla, että poikaystäväsi nolostui asiasta. Nolostuminen voi tuoda turhia paineita ensimmäiseen kertaan tai ylipäätänsä seksitilanteisiin, varsinkin kun kyse hyvin tavallisesta asiasta.

Suosittelen, että juttelisitte tapahtuneesta vielä ja kokeilette vaan seksiä rohkeasti uudestaan. Jos laukeaminen tapahtuu herkästi, voi sen jälkeen jatkaa hyväilyä muulla tavoin. Yhdyntäseksiä voi kokeilla hetken kuluttua taas uudelleen. Ajan kanssa laukeamista pystyy pikkuhiljaa myös säätelemään, kun oppii tuntemaan paremmin omaa kehoa ja tunnistamaan millaiset asiat tuottavat itselle erityistä mielihyvää.

Aurinkoista kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?