LiikeNuuskaYleinen

En halunnut olla enää koukussa nuuskaan

On vapauttavaa, että nuuskan kaltaisen mieliteon sijaan voi keskittyä tärkeisiin asioihin, kuten opiskeluun, treenaamiseen ja terveelliseen syömiseen, kertoo nuuskaamisen kerralla lopettanut Erik Rautakoski, 21.

En halunnut olla enää koukussa nuuskaan

”Nuuskan tulo kaveripiiriini oli epämiellyttävää. Nuuskaaminen 15-vuotiaana tuntui aivan liian aikaiselta ja ennen kaikkea oman egon pönkittämiseltä.

Erityisesti lähimpien ystävien nuuskaaminen häiritsi. Olin tuntenut samat kaverit seitsemänvuotiaasta lähtien ja pelannut jääkiekkoa vuosia samassa joukkueessa. Nuuskaaminen ei sopinut ideaaliin, joka ystävistäni oli vuosien varrella muodostunut.

Yrittivätkö he erottua nuuskaamalla joukosta?”

Nuuska vaikutti yleiskuntoon

”Harrastustoiminnan mukana nuuska muuttui arkipäiväiseksi. Yhteisillä pitkillä pelireissuilla seura teki nopeasti kaltaisekseen, ja minäkin sorruin nuuskaan. Ensimmäinen kokeilu taisi lähteä pelkästä uteliaisuudesta. Sain nuuskaa aluksi kavereilta, mutta sitten aloin ostaa kiekkoja itsekin.

Armeijassa nuuskan käyttö lisääntyi entisestään, aivan kuten monella muullakin siellä. Huomasin nuuskaamisen vaikuttavan heikentävästi yleiskuntooni ja energisyyteeni. Olin usein apaattinen ja väsynyt väistäen vastuuta ja toimintaa. Häiritsevintä oli ajatus siitä, että olin nuuskaan niin koukussa.

Päätin, että lopettaisin nuuskan heti intin jälkeen. Vanhempani, varsinkin isä, olivat jo pidempään rummuttaneet nuuskan lopettamisesta. Tyttöystäväni oli samalla kannalla. Vaikka läheisten mielipiteet kaikuivat taustalla, tärkeintä oli tehdä päätös omasta halusta.

Halusin muutosta elämääni myös muilla tasoilla, joten pidin nuuskan lopettamista hyvänä alkuna suuremmalle kokonaisuudelle.”

Lopettaminen kannatti

”Käytännössä lopetin nuuskan seinään. En siirtynyt keveämpään tuotteeseen tai korvikkeisiin, enkä vähentänyt käyttöä pikku hiljaa. Aluksi saatoin korvata nuuskaa napostelemisella, mutta pikku hiljaa tilanne normalisoitui.

Voin nyt paremmin kuin aikoihin. Parasta on se, etten enää mieti nuuskaa. On vapauttavaa, että nuuskan kaltaisen mieliteon sijaan voin keskittyä tärkeisiin asioihin, kuten opiskeluun, treenaamiseen ja terveelliseen syömiseen.

Tavoitteenani on päästä opiskelemaan oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Olen pyrkinyt sinne jo kaksi kertaa. Se on maali, jonka aion saavuttaa.”

 

Lue myös artikkeli Jos haluaa urheilussa huipulle, ei voi käyttää nuuskaa

Teksti ja kuva Lilli Ollikainen

Jonnan 4H-kerho innostaa tyttöjä ja poikia kokkaamaan

Jonna Partanen, 18, käy lukiota ja harrastaa vapaa-aikanaan ruuanlaittoa. Hän kokkailee sekä itsekseen että kavereiden ja perheen kanssa. ”Olen oppinut ruuanlaittoa kotona vanhemmiltani ja isoäideiltäni. Tykkään tutkia reseptejä ja kokeilla niitä.” Terveellinen kotiruoka on Partasen juttu. Hän arvostaa ruuassa ekologisuutta ja terveellisyyttä. ”Teen mielelläni esimerkiksi fajitaksia kasvis-soijatäytteellä, koska en itse syö lihaa. Pataruokiakin teen lihan […]

”Näkyykö nuuskankäyttö?” ja 8 muuta kysymystä nuuskasta ja suusta

Mietityttääkö sinua, huomaako hammaslääkäri nuuskan käytön? Entä mitä muuta hammaslääkäri näkee suusta? Otimme selvää.

Testaa, miten nuuska vaikuttaa urheilusuoritukseen

Avaa testi uudessa välilehdessä

Nuuskaamalla annat tasoitusta

Eikö peli kulje? Olisiko nuuskalla osuutta asiaan?

Katso, miksi nuuska ei paranna suorituskykyä

 

Fressis

9 asiaa, joista tunnistat liikkuvasi liikaa

Liikunnanohjaaja Nora Yrjölä kertoo, milloin treenistä on tulossa kehosi vihollinen.

Kovasta jätkästä toisten auttajaksi

Rankan nuoruuden elänyt Ville elää vihdoin itsensä näköistä elämää.