Seksi
Nimimerkki: Mel

E-pillereiden ehkäisyteho

Hei! Mietin tässä äsken että jos unohtaa ottaa e-pillerin, niin silloinhan suositellaan käyttämään myös kondomia noin viikon, jos en ole ihan väärässä. Mutta miksi sitten kun on syönyt viikon lume-tabletteja niin sen jälkeen ei tarvitse käyttää myös kondomia?

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Hienoa, että pohdit e-pillereiden vaikutusta ja ehkäisytehoa. E-pillereiden säännöllisen syömisen ehkäisyteho perustuu siihen, että ne ehkäisevät munarakkulan kehittymisen ja munasolun irtoamisen (eli ovulaation). E-pillerit vaikuttavat myös kohdunkaulan liman koostumukseen siten, etteivät siittiöt pääse hedelmöittämään irronnutta munasolua. Kun e-pillereitä syö säännöllisesti koko liuskan, ehkäisyteho säilyy myös lumetablettien syönnin ajan.

Jos unohtaa pillerin, raskauden riski riippuu siitä, missä kierron vaiheessa pillerin unohtaa ja kuinka monta päivää on yhtäjaksoisesti muistanut syödä pillereitä ennen unohdusta. Esimerkiksi ensimmäisellä liuskaviikolla unohtunut pilleri voi aiheuttaa sen, että kypsymään lähtenyt munasolu jatkaakin kehittymistä. Tällöin raskaus on siis mahdollinen. Periaatteessa 7 päivän yhtäjaksoinen pillereiden käyttäminen vaikuttaa niin, että keskushermoston oma munasarjoja ohjaava hormonitoiminta lamaantuu. Jos pillerin unohtaa ottaa, on aina kuitenkin varminta käyttää kondomia viikon ajan. Tällöin 7 päivän yhtäjaksoinen pillereiden käyttö toteutuu ja raskaaksi tuleminen tällä välin estyy kondomin avulla. Unohduksia voi sattua ja silloin kannattaa aina katsoa ohjeet käyttämänsä pillerin pakkausselosteesta – ja toimia niiden mukaan.

Toivottavasti vastaukseni lisäsi ymmärrystäsi e-pillereiden toiminnasta ja ehkäisytehosta. Jos sinulla nousee lisäkysymyksiä e-pillereihin liittyen, ole rohkeasti yhteydessä siihen tahoon, joka on sinulle pillerit määrännyt.

Aurinkoista alkuvuotta!

Oliko vastauksesta hyötyä?