Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Kosketuksen myötä aktivoituva tuntoaisti on ensimmäinen aisti, joka ihmiselle kehittyy ja joka säilyy myös pisimpään. Kosketus vaikuttaa hermoston ja hormonien kautta vahvasti mieleemme. Se mm. rentouttaa, lievittää ahdistusta ja voi lievittää kipua ja on siksi tärkeä hyvinvoinnille.
Kosketus tapahtuu usein luonnollisimmin läheisten ihmisten toimesta. Usein läheisyys on luontevampaa, kun on muodostettu ensin suhde tunnetasolla esim. ystävyyden tai seurustelun kautta.
Mikäli omassa elämäntilanteessa ei ole luonnollisia paikkoja kosketukselle, voi niitä järjestää onneksi myös itse aktiivisesti ja nopeallakin aikataululla. Hieronnassa, kosmetologilla tai kampaajalla käynti ovat turvallisia tapoja tulla kosketetuksi. Samoin erilaiset liikuntamuodot, joissa ollaan toista lähellä, kuten vaikka paritanssi.
Täysi-ikäisenä läheisyyttä voi hakea myös esim. yökerhoista, joissa tanssilattialla voi olla luontevaa tanssia toisten kanssa. Toki on aina muistettava kunnioittaa sekä omia että toisen rajoja kysymällä ensin saako tulla lähelle ja koskettaa.
Toisten ihmisten kosketuksen lisäksi myös eläinten lähellä olo ja silittäminen rauhoittavat hormoneja ja lisäävät mielihyvää, samoin kuin oma kosketus. Tätä voit kokeilla esim. silittelemällä hellästi vaikka käsivarsista tai halaamalla itseäsi tiukasti muutaman hengityksen kierron ajan.
Toivottavasti sait näistä vinkeistä apua ja löydät tapoja luontevalle kosketukselle. Mukavaa kevään jatkoa!
Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Valitettavasti meillä ei ole ihan näin tarkkaa tietoa tippurin tartuntamekanismeista. Ymmärtäisin kuitenkin, että kovinkaan yleistä tarttuminen kielisuudelmien välityksellä ei vaikuttaisi olevan. Sitä ei esimerkiksi tässä Terveyskirjaston artikkelissa tuoda esiin.
Seksitaudit tarttuvat limakalvokontaktissa rikkoutuneen limakalvon tai ihon välityksellä seksin aikana. Suudellessa harvoin tämän tyyppistä limakalvokontaktia syntyy, vaikka taudin tarttuminen voi olla teoriassa mahdollista. Sellaisen henkilön, jolla on todettu nielutippuri, syljessä voi olla runsaastikin tippuribakteeria. Teoriassa tippuri voi tarttua siis myös syljen välityksellä, mutta suudellessa tämä lienee harvinaista. Muuten tippuri olisi todennäköisesti vieläkin yleisempi tauti. Syljen välityksellä tippuri tarttuu herkemmin esimerkiksi tilanteessa, jossa sylkeä käytetään liukasteena peräsuoliyhdynnässä. Tällöin limakalvokontakti on pidempi ja mahdollisen hankauksesta johtuvan limakalvovaurionkin seurauksena tartunta on todennäköisempi.
Jos on vain suudellut jonkun kanssa, ei tavallisesti tarvitse mennä tippuritestiin. On tietenkin eri asia, jos saa tietää, että tällä henkilöllä on todettu tippuri. Silloin testin ottamisesta kannattaa ainakin neuvotella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Jos siis tartuntaa on syytä epäillä siksi, että henkilöllä, jota suuteli, on nielussa tippuri, kannustamme hakeutumaan testeihin, vaikka olisi oireetonkin. Siitä ei ole ainakaan mitään haittaa 😊Seksitautitesteihin kannattaa pääsääntöisesti aina hakeutua, jos epäilee seksitaudin mahdollisuutta. Pelkän suutelemisen seurauksena taudit eivät kuitenkaan yleensä tartu, vaikka teoriassa se voisikin olla mahdollista.
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Raskaus ei ole ainoa syy, miksi muuten melko säännölliset kuukautiset saattavat myöhästyä tai jäädä pois. Hienoa kuitenkin, että olet tehnyt raskaustestit ja sulkenut pois raskauden mahdollisuuden. Tämä on aina ensimmäinen askel, jos kuukautiset ovat myöhässä ja on syytä epäillä raskautta eli on ollut penis-emätinyhdynnässä ilman ehkäisyä/kondomi on esimerkiksi rikkoutunut yhdynnän aikana.
Epäsäännöllinen kuukautiskierto on melko tavallinen oire. Monilla kuukautiskierto reagoi herkästi elämäntapojen tai -tilanteiden muutoksiin. Nopea laihtuminen, niukka ravitsemus ja liiallinen liikunta voivat aiheuttaa kuukautisvuotojen poisjäämisen, samoin voimakas stressitilanne. Myös esimerkiksi vaikeaan lihavuuteen voi liittyä kuukautisten poisjääminen. Kuulostaako, että jokin näistä tilanteista voisi koskea sinua? Viestistäsi on ainakin kuultavissa se, että asia stressaa sinua kovin paljon.
Missään tapauksessa sinulla ei ole mitään hätää. 😊 Voit olla siis huoletta ja seurailla tilannetta rauhassa ❤ Jos kuukautisia ei tule seuraavan muutaman kuukauden aikana, käy sitten juttelemassa lääkärin tai hoitajan kanssa asiasta. Tilannetta selvitetään kyselemällä ja tarvittaessa tarkistamalla muutama verikoe. Kuukautiset palaavat yleensä itsestäänkin, kun syy on selvitetty.
Mukavaa kevään odotusta sinulle!
Hei!
Kuvailemasi kaltaiseen suojaamattomaan seksiin liittyy riski saada seksiteitse välittyviä tauteja, esimerkiksi klamydia, herpes, tippuri, HPV sekä muita harvinaisempia tauteja. Perinteisten seksitautien lisäksi anaali-oraalireittiä pitkin on riski myös muille tartunnoille, kuten hepatiitti A ja E, suolistoperäiset bakteerit (esim. e. coli, joka voi aiheuttaa ripulitaudin) ja muidenkin suolistomikrobeiden tartunnalle. Suojaamaton seksi ei ole siis millään tavalla suositeltavaa, vaan olisi ehdottoman tärkeää käyttää kondomia, joka tulee seksitavan vaihtuessa myös vaihtaa toiseen, puhtaaseen kondomiin.
Jos suojaamatonta seksiä on ollut, on syytä hakeutua seksitautitesteihin. Seksitautitestejä otettaessa on tärkeää, että näytteet otetaan kaikista paikoista, missä tartunta on mahdollinen, eli esimerkiksi myös suusta ja peräaukosta pelkän virtsanäytteen lisäksi.
Hei ja kiitos hyvästä kysymyksestä!
Nikotiinipussien käyttö voi aiheuttaa suun terveyteen liittyviä haittoja, mutta pysyvien vaikutusten todennäköisyys riippuu yksilöllisistä tekijöistä ja käytön määristä ja tiheydestä.
Nikotiinipussit sisältävät nikotiinia, joka supistaa verisuonia ja voi heikentää verenkiertoa myös suun alueella. Tämä voi altistaa ienkudoksen vetäytymiselle ja hidastaa sen palautumista. Lisäksi pussien jatkuva kosketus limakalvojen kanssa voi aiheuttaa ärsytystä, kuivumista ja muita vaurioita. Vaikka näiden vaikutusten pysyvyys vaihtelee, ienvaurioiden palautuminen voi kestää erityisesti, jos säännöllinen käyttö on jatkunut pitkään.
Koska olet nuori ja olet käyttänyt nikotiinipusseja vasta vuoden, on mahdollista, että vauriot ovat osittain palautuvia lopettamisen jälkeen. Ien- ja limakalvovaurioiden korjaantuminen riippuu siitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti lopetat käytön sekä hoidat suun terveyttä. Suun terveyttä voi hoitaa hyvällä suuhygienialla eli harjaamalla hampaat fluorihammastahnalla kahdesti päivässä, sekä lankaamalla tai käyttämällä hammasväliharjaa kerran päivässä. Lisäksi säännöllinen ja monipuolinen ruokavalio ja säännölliset hammaslääkärikäynnit tukevat suun terveydestä huolehtimista.
Nikotiini voi myös aiheuttaa monenlaisia muitakin haittoja, kuten muutoksia aivojen kehityksessä, mikä vaikuttaa esimerkiksi keskittymiskykyyn ja oppimiseen. Nuorilla nämä muutokset voivat olla pitkäkestoisia, jos altistus on ollut merkittävä. On siis erittäin hyvä, että pyrit lopettamaan nyt. Fressiksen artikkelista ”7 syytä olla ilman nikotiinituotteita ja lopettaa käyttö” voit lukea halutessasi lisää lopettamisen hyödyistä.
Mitä siis tehdä seuraavaksi?
- Pysy päätöksessi lopettaa. Lue lisää lopettamisesta Fressiksen sivuilta. Vaikka kyseinen ohjeistus on nuuskan lopettamiseen, se toimii myös nikotiinipussien kohdalla, koska kyse on samankaltaisesta tuotteesta kuin nuuska.
- Käy hammaslääkärissä. Ammattilainen voi arvioida suusi terveydentilan ja ehdottaa tarvittavia hoitoja, jos ne ovat tarpeen.
- Hae tukea lopettamiseen. Terveydenhuollon ammattilaiset, esimerkiksi oma terveydenhoitajasi, voivat auttaa lopettamisessa.
Lopettaminen nyt on paras tapa ehkäistä pysyviä vaurioita ja antaa elimistöllesi mahdollisuus toipua. Sinä pystyt siihen!
Hei! Kiitos viestistäsi!
Uusien oireidesi syy täytyy ensin ilman muuta selvittää, ja sen jälkeen pohtia mikä aiemman klamydian hoidossa mahdollisesti meni pieleen, jos edelleen klamydiatesti olisi positiivinen. Olette esimerkillisesti käyneet molemmat testeissä ja saaneet hoidon yhtä aikaa, mikä on hieno juttu.
Tapahtumien aikataulu ja käytetyt lääkkeet eivät käy kysymyksestäsi tarkemmin ilmi, joten tapahtumien tarkempi analysointi on hieman vaikeaa ja jää arvelun varaan. Oletettavasti olet saanut ensin atritromysiinin ja sitten doksisyliini-kuurin, joista jälkimmäisen teho on perinteisesti ollut erittäin hyvä, joten tyypillisesti kyse on todennäköisimmin uudesta tartunnasta kuin epäonnistuneesta hoidosta, jos testi näyttää edelleen positiivista. Pohdittavaksi jää, onko lääke imeytynyt, onko muistettu syödä koko kuuri ja olisitko ehtinyt saada uuden tartunnan kumppanilta ennen kuin hänen tautinsa oli parantunut? Onhan testit otettu kaikista tarvittavista paikoista, joissa tartunta on mahdollinen?
Tässä kannattaa nyt ensin selvittää oireiden syy ja varmistua, että myös muut seksitautitestit on katsottu samalla. Tavanomainen virtsatieinfektiokin on mahdollinen. Ja jatkossa kannattaa huolellisesti noudattaa annettuja ohjeita seksikiellosta, jos uusia hoitoja tulee.
Toivottavasti tämä vastaus auttoi sinua asian kanssa eteenpäin!
Hei ”Pelokas” – mielestäni sinun ei tarvitse olla huolissasi. Kerroit, että uusi tuttavuutesi suuteli sinua kevyesti kasvojen alueelle. Olet huolissasi tartuntariskistä tässä tilanteessa, koska kasvoillasi oli edellisenä yönä verta vuotaneita finnejä.
Ensinnäkin: Seksitaudit eivät käytännössä tartu suudellessa, sillä sylki ei ole otollinen seksitaudin elinalusta. Poikkeuksena on herpes-virus: aktiivinen herpes voi tarttua suusta, jos suussa on rakkuloita. Toiseksi: Kuten itsekin viestissäsi kuvasit, elimistö reagoi ihorikkoihin/ puhjenneisiin finneihin teettämällä ihorikon päälle suojan, esimerkiksi kuvailemasi kuivuneen veren. Tämän kuivuneen veren välityksellä eivät taudit enää tartu sinuun.
Kuvaamassasi tilanteessa ei ole siis käytännössä seksitaudin tarttumisen riskiä tai riski on hyvin hyvin pieni. Jos seksitaudin mahdollisuus kuitenkin joskus mietityttää, ainoa tapa varmistua asiasta on hakeutua seksitautitesteihin.
Hyvää syksyn jatkoa!
Hei Mimi, kiitos kysymyksestäsi.
Kerrot, että olet suorittamassa vapaaehtoista asepalvelusta ja olet laihtunut sen aikana 10kg – samalla kuukautiset ovat jääneet pois.
Olet oikeassa, että nopea painon lasku voi aiheuttaa kuukautisten poisjäämisen. Myös liiallinen liikunta ja stressi voivat edesauttaa tilannetta. Elimistö yrittää kertoa, että sen hyvinvointiin pitäisi keskittyä enemmän. Viestistäsi ei käy ilmi syömiseen ja ravitsemukseesi liittyviä asioita ja jäin myös pohtimaan millaiseksi itse koet jaksamisesi? Koska olet laihtunut, energiansaantisi on selvästi vähäisempää kuin energiantarpeesi. Voisitko kenties saada lisäenergiaa jotenkin? Säännöllinen ja monipuolinen ruokavalio on tärkeä palanen paitsi arjessa jaksamisen suhteen, myös siinä, että kehittyy ja palautuu fyysisestä rasituksesta. Näen, että voisit hyötyä siitä, että juttelisit näistä asioista vielä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Mainitset viestissäsi myös anoreksian, onko sinulla kenties ollut, tai epäiletkö, että sinulla olisi anoreksia?
Kysymykseesi, kuinka kauan kuukautiset voivat olla poissa ”turvallisesti”, ei ole yksiselitteistä vastausta. Kuitenkaan 6 kk pidempään en odottaisi ennen lääkäriin hakeutumista. Kuukautisten poisjäämisen takana voi olla myös jokin muu asia kuin tuo laihtuminen ja nämä asiat / sairaudet olisi hyvä poissulkea. Lisäksi olisi hyvä tehdä suunnitelma, miten toimitaan ja missä vaiheessa, mikäli kuukautiset eivät käynnisty itsestään.
Kaiken kaikkiaan näen, että sinun olisi tärkeää olla näistä pohdinnoista yhteydessä vielä terveydenhuollon ammattilaiseen. Älä jää pohdintojesi kanssa yksin ❤
Hyvää syksyä sinulle!
Hei!
Onpa ikävä kuulla, että et ole saanut vastauksia mieltäsi painaviin kysymyksiin. Tutkimustieto herpesviruksista karttuu jatkuvasti, ja vanhentuneeseen tietoon ja väärinkäsityksiin on mahdollista törmätä edelleen. Hienoa kuulla, että herpesinfektio on ollut oireettomana jo kaksi vuotta. Asia ymmärrettävästi aiheuttaa hämmennystä ja ahdistustakin. Voisi ehkä olla hyödyllistä pysähtyä miettimään, onko ahdistus aiheen ympärillä jo siten elämää rajoittavaa, että kannattaisi hakea apua sen käsittelemiseksi? Rohkaisen sinua tähän tarvittaessa!
Herpesvirus painuu ensimmäisen infektion aiheutettuaan tällä kyseisellä alueella olevaan hermojuureen lymyämään ja joko pysyy siellä inaktiivisena tai jossain tapauksissa aktivoituu uudelleen ja aiheuttaa uusintainfektion tällä samalla alueella, jota kyseinen hermo hermottaa. Virus ei voi siis vaeltaa elimistössä eri paikkaan eli näin ollen genitaalialueella oireillut herpes ei voi erittyä sylkeen. Eli, et voi tartuttaa genitaaliherpestä suutelemalla tai antamalla oraaliseksiä.
Oireisten uusintainfektioiden todennäköisyys on suurimmillaan ensimmäisen vuoden aikana primaari-infektiosta ja uusintainfektioiden määrä vähenee ajan kanssa. Uusintainfektiot ovat myös tyypillisesti oireiltaan lievempiä kuin primaari-infektio. Joskus niitä edeltää tunnistettavat ennakko-oireet, mikä auttaa varotoimiin ryhtymistä.
On totta, että myös oireeton herpes voi tarttua. Tämän merkitys korostuu ihmisten kohdalla, jotka eivät tiedä infektiostaan. Monet levittävät oireettomana herpestä tietämättään. Sinun kohdallasi tilanne on parempi, koska olet ryhtynyt kaikkiin mahdollisiin toimiin levittämisen ehkäisemiseksi. Herpeksen tartuttavuutta voi vähentää käyttämällä estolääkettä, kuten oletkin jo tehnyt, ja käyttämällä kondomia tai suuseksisuojaa (kun naisella genitaaliherpes ja hänelle annetaan suuseksiä).
Ehkä sinua lohduttaa ajatus, että jopa joka viidennellä suomalaisella on ollut HSV-2 ja HSV-1 noin 50-70 prosentilla. Herpes-infektiosta ei tarvitse syyttää itseään ja infektion saaminen jostain elämän varrella on siis varsin todennäköistä. Olet tehnyt asian eteen voitavasi ja tosiaan, voit suudella ja antaa oraaliseksiä ilman pelkoa viruksen levittämisestä. Oireettomana ja estolääkittynä ja kondomilla/suuseksisuojalla suojattuna riskit tartuttamiseen ovat minimoidut.
Mikäli asia pyörii edelleen mielessäsi toistuvasti, ehdottaisin vielä kertaalleen hakeutumista seksitautien hoitoon keskittyneelle poliklinikalle keskustelemaan aiheesta. Kaikkia riskejä ei voi hallita täydellisesti ja tämän taudin kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Tästä aiheesta kumpuava ahdistus on myös ihan relevantti hoidon aihe, jos tuntuu ettet pääse asiasta eteen päin omin voimin. ❤
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Raskauden alkaminen on periaatteessa aina mahdollista, kun harrastaa suojaamatonta penis-emätinyhdyntää eikä käytössä ole muita ehkäisymenetelmiä, esim. ehkäisypillereitä.
Miehen kiihottuessa peniksen päästä erittyy esiliukastetta, jonka tarkoituksena on liukastaa peniksen päätä ja suojata näin seksissä limakalvoja ja ihoa rikkoutumiselta. Esiliukasteen seassa voi olla hedelmöityskykyisiä siittiöitä, ja tämän vuoksi raskauden alkaminen on mahdollista, vaikka penis vain kävisi emättimessä.
Mikäli epäilet olevasi/epäilet seksikumppanisi olevan raskaana, tehkää ihmeessä raskaustesti. Raskaustestin voit tehdä heti, kun huomaa kuukautisten olevan myöhässä. Jos kuukautiset ovat epäsäännölliset tai jos niiden edellisestä ajankohdasta ei ole tietoa, raskaustesti kannattaa tehdä kolme viikkoa suojaamattoman yhdynnän jälkeen.
Jotta voit nauttia seksistä ilman huolta raskaudesta tai seksitaudeista, muista aina kondomi ❤