/ Kysymys & vastaus
Nuuska

Apua nuuskan käytön lopettamiseen

Aloitin nuuskan käytön, kun täytin 16 jääkiekon kautta. Täytän hetken päästä 18, eli melkein kaksi vuotta olen käyttänyt. Miten saisin lopetettua helpoiten koska aina kun yritän lopettaa niin tulee kauheat vieroitusoireet ja on pakko saada. Kiitos jo valmiiksi avusta.

Nuuskan Käyttäjä

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Mahtava kuulla, että haluat lopettaa nuuskan käytön. Kannustan sinua siihen ehdottomasti, sillä lopettamalla nuuskaamisen suusi terveys paranee, hengityksesi raikastuu sekä säästät myös rahaa 😉 Lisäksi, jos vielä harrastat jääkiekkoa, ei nuuskan sisältämä nikotiini enää rasita kehoasi ja haittaa suorituskykyäsi.

On valitettavasti hankala antaa varmaa ja toimivaa vinkkiä helpoimpaan tapaan lopettaa. Joskus lopettaminen voi olla helppoa ja yksinkertaista, jättää vaan sen seuraavan nuuskan ottamatta. Joskus lopettaminen voi olla hieman haastavampaa, jos esimerkiksi kärsii pahoista vieroitusoireista kuten sinä viestisi perusteella. Mutta ei hätää, vieroitusoireet helpottavat päivä päivältä ja loppuvat lopulta kokonaan!

Tässä muutama vinkki lopettamisen tueksi:

  • Tee päätös lopettamisesta.
  • Ota päivä kerrallaan, usko itseesi ja pidä päätöksestäsi kiinni.
  • Selviydyt vieroitusoireista paremmin, kun nukut riittävästi, liikut ja syöt terveellisesti. Voit korvata nuuskan esim. purukumilla, sokerittomilla pastilleilla, vähäkalorisilla välipaloilla.
  • Nuuskaaminen on tapa, josta pääset eroon opettelemalla tilalle uusia tapoja. Kun mielesi tekee nuuskaa, ajattele muita asioita ja kehitä itsellesi korvaava tekeminen: soita ystävällesi, lähde ulos tai tee jotain muuta mukavaa.
  • Jos sinun on mahdoton kestää vieroitusoireita, keskustele esimerkiksi terveydenhoitajan tai apteekin henkilökunnan kanssa nikotiinikorvaustuotteista. Muistathan, että alle 18-vuotiaat saavat nikotiinikorvaustuotteita vain reseptillä.

Käy lisäksi lukemassa kaikki Fressiksen vinkit nuuskaamisen lopettamiseen. Voit myös käydä lukemassa muiden kysymyksiä ja niihin vastauksia nuuskaamisen lopettamiseen liittyen nimimerkeiltä 2k01, nuuskamuikkunen ja nuori.

Tsemppiä lopettamiseen ja kivaa syksyn alkua!

Kysymys & vastaus

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Nuuskan aiheuttamat vauriot suussa näkyvät yksilöllisesti, ja siksi on vaikea arvioida mitään tiettyä määrää pysyvien haittojen näkökulmasta. Nuuska ärsyttää suun limakalvoja ja tavallisin nuuskan aiheuttama vaurio onkin paikallinen limakalvovaurio. Limakalvovaurio erottuu paksuuntuneena, harmahtavana tai vaaleana ryppyisenä kohtana limakalvolla. Nuuskan aiheuttamat limakalvovauriot paranevat useimmiten sen jälkeen, kun nuuskaamisen lopettaa.

Pysyvät vauriot aiheutuvat yleensä pidemmän ajan käytön seurauksena. Pitkään käytettynä nuuska aiheuttaa ikeniin muutoksia, niiden syöpymistä ja hampaan kiinnityksen löystymistä. Muutosten myötä hampaiden kaula paljastuu ja hampaat voivat esimerkiksi vihloa aiempaa herkemmin. Nämä muutokset ovat pysyviä, eikä niitä voi korjata.

Jos sinua huolettaa nuuskan aiheuttamat vauriot suussa, hammaslääkäri on paras asiantuntija arvioimaan suusi hyvinvointia 😉

Nuuska on haitallista suun lisäksi koko elimistölle, ja siksi suosittelen sinua ehdottomasti lopettamaan, jos vielä käytät nuuskaa. Voit käydä lukemassa lisää nuuskan haitoista ja vinkkejä lopettamiseen täältä.

Kivaa loppuvuotta!

Fressis

Ostitko kaverilta nuuskaa tai tilasit nuuskaa netistä? Seuraamukset voivat yllättää

Nuuskaa ei saa Suomessa myydä, välittää tai ostaa. Nuuskan tilaaminen netistä on salakuljetusta. Yksi kilogramma salakuljetettua nuuskaa = 372 euroa veroseuraamuksia + sakot Nuuskan ostaja voi saada 1 v 6 kk vankeutta. Nuuskan myyjä voi saada sakot tai 6 kk vankeutta. Nuuskaa ei saa tuoda tai antaa lahjaksi kenellekään. Älä pelaa nuuskan kanssa.   Teksti […]

7 syytä, miksi nuuska on PA…haa urheilijalle

Älä alenna suorituskykyäsi nuuskaamalla. Nuuskan sisältämä nikotiini rasittaa kehoa jo ennen urheilusuoritusta. Jos nuuska parantaisi urheilusuoritusta, se olisi doping-aine. Nikotiini heikentää lihaksen palautumista kovasta rasituksesta. Nikotiini hidastaa vammojen, haavojen ja luunmurtumien parantumista. Nikotiini alentaa vastustuskykyä. Nuuska on PA… haa.   Teksti Katarina Cygnel-Nuortie, infografiikka Vesa Siirilä          

Kysymys & vastaus

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Erilaisten nuuskatuotteiden sisältöjä ja haittoja on tuskin vertailtu tutkimuksissa. Tupakattomien nuuskien osalta suurimmasta osasta emme tiedä tarkkaan sisältöä tai laatua. Mikään terveystuote ei kuitenkaan ole kysymyksessä. Vaikka tupakattomat nuuskat eivät sisällä tupakkakasvia, ovat ne silti terveydelle haitallisia. Nikotiinipussien makuvaihtoehdot voivat luoda mielikuvan haitattomuudesta, mutta ei tuotteen maustaminen tee siitä vähemmän haitallista.

Suomessa myytävät nikotiinipussit on tutkittu ja hyväksytty lääkelainmukaisesti, mutta ne ovatkin tarkoitettu tilapäiseksi itsehoitotuotteeksi täysi-ikäisille ihmisille tupakoinnin lopettamiseen. Näissä itsehoitoon tarkoitetuissa nikotiinipusseissa on korkeintaan 4 milligrammaa nikotiinia. Ulkomaiset nikotiinipussit sisältävät usein paljon enemmän nikotiinia, ja osassa tuotteita sitä on jopa vaarallisen paljon. Esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa myytävissä nikotiinipusseissa sitä voi olla 50 milligrammaa tai jopa vieläkin enemmän. Jotkut nikotiinipussit sisältävät jopa yli 200 mg nikotiinia. Se voi olla tappava määrä. Voit käydä lukemassa nikotiinin haitoista täältä.

Eri tupakka- ja nikotiinituotteiden haittojen vertailu ei ole tarkoituksenmukaista, sillä haittojen syntymekanismit voivat olla hyvinkin erilaisia. Kaikki nikotiinia sisältävät tuotteet ovat kuitenkin terveydelle haitallisia, ja suosittelenkin sinua pysymään niistä erossa 😉

Kivaa loppuvuotta!

Fressis
Kysymys & vastaus

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Hienoa, että olet onnistunut lopettamaan nuuskaamisen! Se on terveytesi ja hyvinvointisi kannalta erittäin hyvä päätös 😉 Nuuskaamisen lopettamisen vuoksi nikotiini ei enää pääse supistamaan verisuoniasi, joten verenkiertosi on mitä luultavimmin parantunut. On kuitenkin vaikea arvioida, voiko peniksessä tuntuva kihelmöinti olla seurausta nuuskaamisen lopettamisesta. Jos kihelmöinti/pistely jatkuu tai pahenee, voisit varmuuden vuoksi olla yhteydessä lääkäriin.

Tsemppiä ja hyvää loppuvuotta!

Fressis

Tupakan ja nuuskan piilomainonta

Suomessa tupakkatuotteiden mainonta on ollut kiellettyä vuodesta 1978 lähtien. Tupakkatuotteita, kuten savukkeita ja nuuskaa, markkinoidaan silti edelleen piilomarkkinoinnin avulla. Tupakkatuotteiden piilomainonnassa luodaan mielikuvaa suosituista, terveistä ja kauniista käyttäjistä. Mainontaa...