NuuskaTupakka

Apua! Koirani söi nuuskaa…mitä tehdä?

Ajattelemattomat ihmiset sylkevät nuuskapussejaan luontoon ja jättävät purkkejaan paikkoihin, joista esimerkiksi eläimet voivat pistellä ne poskeensa.

Apua! Koirani söi nuuskaa…mitä tehdä?

Koirat ja varsinkin koiranpennut ovat tunnettuja uteliaisuudestaan ja siitä, että ne saattavat syödä kaikenlaista eteensä sattuvaa.

Nikotiini taas on äärimmäisen vaarallinen myrkky, jota käytetään tupakkatuotteiden lisäksi esimerkiksi hyönteisten myrkyttämiseen. Sen hengittäminen on vaarallista, syömisestä puhumattakaan.

Ensimmäistä kertaa tupakkaa polttava kokee pientä huimauksen ja pahoinvoinnin tunnetta.
 Kyse on itse asiassa miedosta nikotiinimyrkytyksestä.

Yhdessä tupakassa on 15–25 milligrammaa nikotiinia ja nuuskassa 12–17 milligrammaa per gramma. Koirien tapauksessa jo 10 milligramman annos voi olla hengenvaarallinen.

Tupakkatuotteista saatu nikotiiniannos on syötynä suurempi ja vaarallisempi kuin poltettuna. Siksi koira voi saada herkästi myrkytysreaktion. Tupakantumpit ovat myös erittäin vaarallisia, sillä niissä on edelleen runsaasti nikotiinia.

Iso määrä tupakkaa voi tappaa

Myrkytyksen oireet riippuvat annoksen määrästä sekä koiran koosta. Pienikokoisen chihuahuan tila voi romahtaa nikotiinimyrkytyksestä nopeammin kuin esimerkiksi bernhardilaisen.

Usein koirat oksentavat luonnollisesti syötyään nikotiinituotteita. Jos syödyn tupakan tai nuuskan määrä on iso, seuraus voi olla hengenvaarallinen. Hoitamaton myrkytys voi johtaa hengityslihasten halvaantumiseen ja koira saattaa jopa kuolla, koska ei pysty hengittämään.

Nikotiinituotteiden syöminen voi aiheuttaa esimerkiksi seuraavia oireita: vapina, heikkous, horjuva liikkuminen, masentuneisuus, yliaktiivisuus, uneliaisuus (isojen annosten yhteydessä), nopea tai vaikea hengitys, kuolaaminen, laajentuneet pupillit, oksentaminen, ripuli, lyhistyminen, hidas/nopea/epäsäännöllinen pulssi.

Kysy aina eläinlääkäriltä

Jos nikotiinin syömisestä on kulunut vähän aikaa, 
koiran voi oksennuttaa joko laittamalla sormet kurkkuun tai antamalla teelusikallisen suolaa kymmentä painokiloa kohti. Jos koira ei oksenna, älä anna sille lisää suolaa. Syövyttäviä aineita tai teräviä asioita 23 syönyttä koiraa ei myöskään saa oksennuttaa.

Nikotiinimyrkytyksen saanut koira on syytä viedä kiireellisesti eläinlääkäriin, joka huolehtii jatkotoimenpiteistä. Eläinlääkärille kannattaa myös soittaa heti kun koiran on huomattu syöneen tupakkaa tai nuuskaa.

Paras tapa ehkäistä eläimen nikotiinimyrkytys on tietenkin pitää huolta, että se ei pääse syömään mitään nikotiinituotteita.

 

Teksti: Käryn toimitus
Kuva: All Over Press

Kysymys & vastaus

Hei!

Kiitos hyvästä kysymyksestäsi!  Se on totta, että netistä löytyy monenlaista tietoa ja lähteiden kanssa joutuu olemaan tarkkana.

Nuuskan haitallisuutta terveydelle on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin poltettavia tupakkatuotteita. Tähän mennessä nuuskatuotteista on tunnistettu noin 30 karsinogeenista eli syöpävaarallista ainetta. Syöpävaaran lisääntyminen riippuu nuuskan valmistamiseen käytetyistä raaka-aineista ja valmistusmenetelmistä. Maailman terveysjärjestön, WHO:n, syöväntutkimuslaitos IARC on luokitellut myös niin sanotun ruotsalaisen nuuskan syöpävaaralliseksi. Ruotsalainen nuuska on Suomessa yleisimmin käytetty nuuska. Sen on todettu lisäävän vaaraa sairastua suusyöpään ja ruokatorven syöpään. Riskin suuruutta yksittäiselle ihmiselle on hankala arvioida, etenkin kun suusyövän riskiä lisäävät myös savukkeet ja alkoholi. Alkoholin ja tupakkatuotteiden yhteiskäyttö on erityisen haitallista, koska alkoholi heikentää limakalvojen kykyä suojata tupakkatuotteiden syöpää aiheuttavilta aineilta. Nuuskan käytön välttäminen on siis merkittävä syöpäriskiin vaikuttava tekijä, johon voi itse vaikuttaa.

Lisätietoa asiasta löydät Ilman syöpää -sivulta (erityisesti Matti Rautalahden Suunuuska aiheuttaa syöpää -artikkeli sivun alalaidassa).

Mukavaa talven jatkoa!

Fressis

Miten nuuskan käytön voi lopettaa?!?

Nuuskaan voi syntyä vahva riippuvuus, mutta siitä voi kyllä päästä eroo ajan kanssa. Lopettaminen vähentää sydämen ja muun elimistön rasitusta sekä mahdollistaa suun limakalvojen palautumisen nuuskan aiheuttamasta norsunnahkaisuudesta. Säästyneellä rahalla voi tehdä vaikka mitä hienoa!

Poikien Puhelimeen voit soitella nuuskaan tai mihin tahansa muuhun liittyvissä asioissa aina arkisin klo 13-18. valitsemalla 0800 94 884. Chattaillakin voi, ihan mistä tahansa asiasta aina arkisin klo 13-15 Poikien Puhelimen verkkosivuilla.

Lisäapua nuuskan käytön lopettamiseen saat Fressiksen tietopankin nuuska-osiosta.

Poikien Puhelin

Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Hienoa, että olet jo pyrkinyt lopettamaan nuuskan käytön ja haet siihen tukea. Nuuskan käytön lopettaminen voi olla haastavaa, sillä nuuska sisältää runsaasti riippuvuutta aiheuttavaa nikotiinia. Nuuskan käytön lopettaminen on kuitenkin mahdollista. Joillakin lopettaminen onnistuu kerralla ja joillakin pikkuhiljaa vähentämällä. Kerroit, että olet käyttänyt nuuskaa noin puoli vuotta. Et ole siis vielä kovin kauaa ehtinyt käyttää nuuskaa ja tässä sinulla onkin hyvä hetki vaikuttaa terveyteesi. Keinoja nuuskaamisen lopettamiseen löydät Fressiksen tietopankista. Voit myös kurkata mitä nimimerkki Poika, 17v on kysynyt nuuskaamisen lopettamisesta ja mitä siihen on vastattu.

Kysyit myös, onko nuuskan käytöllä vaikutusta pituuskasvuun. Pituuskasvuun vaikuttavat monet tekijät, joista yksi on tupakkatuotteet. On kuitenkin vaikea sanoa, minkälaisella käytön määrällä on vaikutusta pituuskasvuun. Nuuskan käyttösi on kestänyt melko lyhyen aikaa, joten vaikutukset ovat tuskin pysyviä. Tärkeintä on, että pyrit lopettamaan nuuskan käytön. Tupakkatuotteet ja pituuskasvu ovat mietityttäneet myös muita. Kurkkaa esimerkiksi nimimerkin viisitoistavuotias kysymys ja vastaus.

Tsemppiä nuuskaamisen lopettamiseen!

Fressis
Kysymys & vastaus

Kiitos kysymyksestäsi!

Tupakan, nuuskan ja sähkötupakan käytön haitat ovat aina yksilöllisiä. Haittojen syntyyn vaikuttavat muun muassa käytön määrä, perimä ja muut elämäntavat. Siksi on mahdoton sanoa tarkkaan, millaisia pysyviä tai väliaikaisia muutoksia viiden vuoden tupakka- ja nikotiinituotteiden käytöstä seuraa.

Ehkä selkein nikotiinituotteiden käytön seurauksena tuleva muutos on nikotiiniriippuvuus.  Riippuvuus tarkoittaa sitä, että aivot ovat herkistyneet nikotiinin vaikutuksille ja vaativat nikotiinia toimiakseen normaalisti. Nikotiinin käytön loputtua riippuvuus hellittää, kun aivot taas tottuvat toimimaan ilman nikotiinia. Nikotiinin jatkuva käyttö kuitenkin muokkaa aivoja pysyvästi siten, että vaikka olisi lopettanut nikotiinin käytön, riippuvuus herää nopeasti uudelleen. Pienikin määrä nikotiinia voi herättää riippuvuuden uudelleen. Toistuva nikotiinin käyttö aiheuttaa myös muutoksia nuoren aivoissa siten, että nikotiinialtistus vaikuttaa aivojen hermosolujen toimintaan ja saattaa hankaloittaa muun muassa tiedonkäsittelyä ja oppimista.

Tieto nikotiinin vaikutuksista lisääntyy jatkuvasti ja siksi on tärkeä kertoa niistä myös nuorille. Mitä nuorempana käytön lopettaa, sitä vähemmän mitään pysyviä vaikutuksia terveyteen ehtii tulla. Me täällä Fressiksessä suosittelemme siksi kaikkia nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen. Lisätietoa nikotiinin vaikutuksista saat täältä ja vinkkejä käytön lopettamiseen täältä.

Tsemppiä ja mukavaa joulun aikaa!

Fressis

8 × harhaluulo energiasta ja jaksamisesta

Nikotiini, proteiini, kofeiini, ravintolisät…Fressis tarkastelee eri elintarvikkeiden sisältämiin aineisiin liittyviä harhaluuloja. Lue, niin tiedät paremmin!

Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kysyit, mistä saisit nuuskaa Suomessa. Nuuskan myynti on Suomessa laitonta ja nuuskan luovuttaminen/ välittäminen on lailla kiellettyä. Alle 18-vuotias ei saa lain mukaan pitää hallussaan mitään tupakkatuotetta tai nikotiininestettä, nuuska mukaan lukien. Nuuskaa ei saa myöskään tuottaa tai myydä Euroopan unionin jäsenmaissa Ruotsia lukuun ottamatta. Lisätietoa voit lukea täältä.

Nuuska sisältää yli 2500 kemiallista yhdistettä, joiden joukossa on muun muassa raskasmetalleja ja jäänteitä kasvi- ja tuholaismyrkyistä. Nuuska sisältää 28 syöpää aiheuttavaa ainetta ja 20 kertaa enemmän riippuvuutta aiheuttavaa nikotiinia kuin savukkeissa. Lisätietoa nuuskasta voit lukea Fressiksen tietopankista. Olethan siis fiksu ja huolehdit terveydestäsi ilman nuuskaa tai tupakkaa.

Oikein hyvää loppuvuotta!

Fressis