Alkoholi

Läheinen on taas kännissä – mitä teen?

Älä jää huolesi kanssa yksin: jonkun toisen aikuisen on otettava asia hoitaakseen, jos alkoholi hallitsee perheen elämää liikaa.

Läheinen on taas kännissä – mitä teen?

Jos äidin, isän, isovanhemman tai muun läheisen juominen huolestuttaa tai häiritsee sinua, sinulla on oikeus sanoa se hänelle. On ymmärrettävää, että läheisen aikuisen juominen ei tunnu kivalta.

Ota asia puheeksi, kun aikuinen on selvin päin, eikä hänellä ole krapulaa. Silloin puheyhteys voi olla parempi. Jos puhuminen tuntuu vaikealta voit vaikka kirjoittaa kirjeen, jossa kerrot, miksi juominen häiritsee ja miten toivoisit asian muuttuvan.

Vastuu on aina aikuisella

Muista, että sinä olet lapsi, ja vastuu asioista on aina äidillä, isällä tai muulla aikuisella. Alkoholismi on sairaus, eikä sitä tarvitse hävetä. Vaikka aikuinen olisi sairas, vastuu ei silti saa jäädä sinulle. On tärkeää, että et joudu kantamaan vastuuta aikuisen sairaudesta yksin etkä edes yhdessä sisarusten kanssa.

Jonkun toisen aikuisen on otettava asia hoitaakseen, jos alkoholi hallitsee perheessä liikaa. Kerro huolestasi esimerkiksi isovanhemmalle, kummille tai muulle läheiselle aikuiselle. Pohtikaa yhdessä tilannetta.

Uskalla sanoa, että et jaksa

Jos äiti tai isä juo liikaa, voi olla kiusaus pinnistellä ja olla reippaampi kuin onkaan – tai teeskennellä reipasta. Se ei kannata, sillä sinä ansaitset tukea ja apua. Uskalla sanoa, että tilanteesi on hankala ja että et jaksa. Hätätilanteessa soita kuntasi sosiaalipäivystykseen tai tarvittaessa hätänumeroon.

Täältä löydät apua

Luotettavan aikuisen löytyminen juttukaveriksi voi olla joskus hankalaa. Jos esimerkiksi kaverin äidin tai isän kanssa on helppo jutella, kysy neuvoa häneltä siinä, miten sinun kannattaisi toimia. Ongelmista voit jutella myös opettajan tai kouluterveydenhoitajan kanssa.

Voit myös itse ottaa yhteyttä lastensuojeluun, vaikka se tuntuisi kurjalta ja jopa julmalta omaa vanhempaa kohtaan. Alla olevasta listasta löydät paikkoja, joissa saat vertaistukea ja apua. Älä jää pahan mielen kanssa yksin!

Varjomaailma – sivusto nuorille, joita aikuisten päihteidenkäyttö askarruttaa

Vertaistukea alkoholistien läheisille

MLL nuortennetti

Ehkäisevä päihdetyö ry:n (EHYT) päihdeneuvonta, tai puhelimitse p. 0800 900 45

Helsinki Mission nuorten kriisipiste

SPR:n nuorten turvatalot isoilla paikkakunnilla

 

Teksti Johanna Liukkonen

Katso myös

Alkoholi ja riippuvuus

Alkoholiriippuvuuteen liittyy usein vaikeus hallita alkoholinkäytön aloitusta, käytettyjä määriä tai lopettamista. Riippuvuus voi olla fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista. Lue lisää

Alkoholin sosiaaliset haitat

Päihtymisestä voi aiheutua huomattavaa haittaa niin käyttäjälle itselleen, käyttäjän seurassa oleville kuin myös täysin sivullisille ihmisille. Lue lisää

Apua oman tai läheisen alkoholiongelmaan

Jos oma tai läheisen alkoholin käyttö herättää huolta, on siitä hyvä keskustella jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Lue lisää
Artikkeli
Alkoholi

Isä juo liikaa: ”Ikävöin raitista isääni”

Elina, 16, tietää miltä tuntuu, kun oma isä sammuu sohvalle eikä pysty enää huolehtimaan lapsistaan. Ja kun oma mitta tulee täyteen.

Artikkeli
Alkoholi

Tunnista vaaranmerkit: meneekö kaverilla överiksi?

Epäiletkö, että alkoholi tai muut päihteet pyörittävät ystäväsi elämää? Tunnista nämä vaaranmerkit ja auta kaveria ajoissa!