Seksi
Nimimerkki: Aleksi

15-vuotiaan kysymys ryhmäseksifantasiasta

Onko ok, jos 15-vuotiaat ovat kolmestaan sängyssä? Haluaisin, että toinen tyttö istuisi naamallani, ja että samaan aikaan toinen tyttö imisi minua. Saako näin tehdä? Toinen asia, josta kysyisin, että miksi minä saan jonain yönä jopa kaksi yöllistä siemensyöksyä? Mistä johtuu, että sellaisena yönä nukun aina tosi hyvin?

Hei!

Kysyt kahta asiaa, joista jälkimmäiseen vastaamme ensin. On ihan tavallista saada kaksikin siemensyöksyä yöllä nukkuessasi. Yölliset siemensyöksyt ovat tavallisia nuorilla miehillä. Niitä voivat aiheuttaa kiihottavat unet tai kehon rentoutuminen unen aikana. Myös ”mieshormonin”, eli testosteronin eritys on erityisesti murrosiässä aktiivista ja se voi vaikuttaa asiaan. Siemensyöksy voi olla myös rauhoittava ja rentouttava kokemus, mikä voisi selittää sen jälkeisen hyvän unen.

Sitten toinen kysymyksesi. Kuvaat ryhmäseksitilannetta ja kysyt voivatko 15-vuotiaat tehdä sitä. Lain mukaan tässä kuvaamassasi tilanteessa ei ole sinänsä mitään kiellettyä, mikäli kaikki tilanteisiin osallistuvat henkilöt ovat suostuvaisia ja halukkaita osallistumaan, ilman suostuttelua tai painostusta. Muun muassa suojaikäraja on asia, joka suojaa lain keinoin lapsia ja nuoria sellaisilta seksuaalisilta teoilta ja kokemuksilta, jotka loukkaavat tai aiheuttavat haittaa lapsen ja nuoren kehitykselle. Laissa ei siis kielletä esimerkiksi iältään ja kehitysvaiheeltaan ”samalla tasolla” olevien alaikäisten välisiä seksuaalisia tekoja.

Laki määrittää hyvin pitkälti sitä mikä on kiellettyä, mutta ei sitä, mikä on kenellekin ok ja mikä ei. Laki on siis sillä tavalla yksipuolinen, että se ei mieti tilannetta kenenkään yksittäisen ihmisen näkökulmasta. On tärkeää tiedosta, onko jokin asia tässä tilanteessa kiellettyä. Yhtä tärkeää on tiedostaa myös se, mikä on kunkin tilanteeseen osallistuvan oma kokemus siitä, mikä tuntuu hänestä oikealta ja hyvältä ja mikä ei. Siksi koitamme tässä vastauksessa tuoda eri näkökulmia esiin.

On ok ja normaalia olla kiinnostunut omasta ja toisen kehosta ja seksistä sinun ikäisenäsi, ja erityisesti haaveilla ja fantasioida seksistä. On myös ok tutkia kehoa ja kokeilla seksin tekemistä eri tavoin. Erityisesti murrosiässä on syytä kuitenkin olla erityisen varovainen ja tunnustella tarkkaan sitä, millaisia asioita haluaa omalla kehollaan tehdä ja milloin, kenen kanssa ja missä tilanteessa. Samoin on tärkeää tarkistaa myös muilta seksitilanteisiin osallistuvilta, että he ovat juuri sillä hetkellä juuri niihin tekoihin halukkaita ja valmiita. Se milloin kukin on valmis seksuaalisiin tekoihin ja seksiin, on yksilöllistä.

Murrosiässä keho ja koko kehittyminen on kesken ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat paitsi kiinnostavia, myös erittäin herkkiä. On merkittävää, että jokainen saa kehittyä omassa tahdissaan ja tehdä asioita juuri sillä tavalla kuin itse haluaa tai ei halua. Seksiä on niin monenlaista – ja jokaisella on omat mieltymyksensä ja kokemuksensa siitä, mihin on valmis ja mitä haluaa tehdä muiden kanssa tai yksin. Näissä tilanteissa, joissa tehdään yhdessä seksuaalisia tekoja, voi olla riski, että joku on tilanteessa, koska muutkin ovat – eli ryhmäpaineesta – ja saattaa suostua asioihin, joihin ei oikeasti olekaan valmis.

Kannattaa pohtia onko tämä kuvaamasi tilanne sellainen, josta ennen kaikkea vain haaveilet, eli fantasioit, ja kiihottaako vain ajatus siitä sinua? Onko sen oikeasti tarkoitus tapahtua, vai pysyä vain fantasiana? Joskus fantasiat toteutuessaan eivät vastaa mielikuvaa tilanteesta etenkin, jos siihen osallistuvat eivät olekaan siihen valmiita. Useimmiten fantasioiden ei edes kuulu oikeasti tapahtua juuri siitä syystä, että ne menettävät kiihottavan vaikutuksensa toteutuessaan. Mikäli tällainen tilanne todellisuudessa tulisi ajankohtaiseksi, on silloin oltava varma, että kaikilla tilanteeseen osallistuvilta on varmistettu suostumus, ja että heillä on mahdollisuus kieltäytyä siitä tai kertoa mitä tilanteelta haluaa ja mitä ei. Kaikilla on oltava luottamuksellinen ja turvallinen olo ja tilanteen pitää olla kaikille tasapuolinen.

Lue vielä lisää aiheesta Fressiksen tietopankista ja Hyvä kysymys -sivustolta:

Suosittelemme myös jatkamaan keskustelua aiheesta Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatissa, jossa voit jutella siitä nimettömästi seksuaalineuvojan kanssa.

Oliko vastauksesta hyötyä?