Kysymykset haulla: e-pillerit
Moikka,
Tosi hienoa, että huolehditte vastuullisesti ehkäisyn käytöstä.
Olet ihan oikeassa, oikein käytettynä e-pillereiden ehkäisyteho on hyvä, eli ei syytä huoleen. Mikäli haluaa vielä lisätä varmuutta ehkäisyyn, voi halutessaan käyttää tuplaehkäisyä eli hormonaalisen ehkäisyn lisäksi myös kondomia.
Kondomi suojaa hyvin myös seksitaudeilta. Seksitautien mahdollisuus on olemassa, jos jommallakummalla seksikumppaneista on ollut aiemmin suojaamatonta seksiä jonkun toisen kanssa.
Ehkäisystä voit halutessasi lukea lisää täältä.
Hei,
Pohdit minipillereiden aloituksen jälkeisen pitkittyvän vuotelun terveysvaikutuksia. Kuten toteat itsekin, epäsäännölliset vuodot ovat aloitukseen liittyen tavallisia ja tilanne todennäköisesti tasaantuu ajan kanssa. Odottaisin ihan rauhassa ainakin sen aikaa että olet käyttänyt pillereitä yhteensä 6 kuukautta. Jos vuotelu ei rauhoitu siihen mennessä, neuvoisin ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon ja kertomaan tilanteesta. Joskus voidaan kokeilla vuodon hallintaa erilaisella pillereiden annostelulla ja ylimääräinen vuoto saadaan usein näin loppumaan. Jos vointisi on ok, en osaisi olla kovin huolissani mistään merkittävästä terveyspulmasta vuotoihin liittyen. Jos asia kuitenkin huolestuttaa sinua, voit mittauttaa itselläsi varmuuden vuoksi hemoglobiinin.
Heippa!
Slinda-pillereiden pakkausselosteessa lukee seuraavasti kohdassa ”Jos unohdat ottaa Slinda-tabletteja”:
”Tabletteja on otettava samaan aikaan joka päivä niin, että kahden tabletin välinen aika on aina 24 tuntia. Jos jonkin yksittäisen tabletin ottaminen viivästyy alle 24 tuntia, ota unohtunut tabletti heti kun muistat ja ota seuraava tabletti tavanomaiseen aikaan, vaikka se tarkoittaisi kahden tabletin ottamista samaan aikaan.
Jos yhdenkin valkoisen vaikuttavan tabletin ottaminen viivästyy yli 24 tuntia, ota unohtunut tabletti heti kun muistat, vaikka se tarkoittaisi kahden tabletin ottamista samaan aikaan, ja käytä lisäehkäisyä (esimerkiksi kondomia) seuraavien 7 päivän ajan. Sitten jatka tablettien ottamista tavanomaiseen aikaan. Mitä useampia perättäisiä tabletteja jää väliin, sitä suurempi on ehkäisytehon heikkenemisen riski.
Jos tabletti unohtuu ensimmäisellä viikolla tablettien käytön aloittamisen jälkeen ja olet ollut yhdynnässä tabletin unohtamista edeltävän viikon aikana, raskauden mahdollisuus on olemassa. Ota tällöin yhteys lääkäriin/terveydenhoitajaan.”
Suosittelemme sinua siis seuraamaan näitä ohjeita. Jos sinulla ilmenee muuta kysyttävää käyttämääsi ehkäisyvalmisteeseen liittyen, ole yhteydessä suoraan paikkaan, josta ehkäisy on sinulle määrätty.
Mukavaa kesää!
Hei, kiitos kysymyksestä!
Monesti tulee hetkiä, jolloin ei haluaisi kuukautisten osuvan tietylle päivälle. Usein kuukautisia halutaan siirtää myös silloin, jos ne ovat erityisen runsaat tai kivuliaat.
Viestistäsi ei käy ilmi, onko sinulla käytössä esimerkiksi e-pillerit tai jokin muu hormonaalinen ehkäisymenetelmä. Jos ei ole, kuukautisvuoto voidaan siirtää eteenpäin käyttämällä jotakin keltarauhashormonivalmistetta. Siihen tarvitaan kuitenkin lääkärin kirjoittama resepti. Ole siis yhteydessä asiasta oman paikkakuntasi terveysasemaan. On hyvä muistaa, että keltarauhashormonikuuri ei suojaa raskaudelta. Jos siis kuurin aikana on yhdynnässä, tulee ehkäisynä muistaa käyttää kondomia.
Jos käytössäsi puolestaan on yhdistelmäehkäisyvalmiste, kuten e-pillerit, ehkäisylaastari tai -rengas, kuukautisten siirtäminen on usein helppoa jatkamalla saman tien uuden pilleriliuskan syömistä, kun edellinen loppuu, tai vaihtamalla uuden laastarin/renkaan ilman väliviikon pitämistä. Kuukautisten siirtämistä tällä tavoin pidetään turvallisena ja helppona tapana, mutta toki siirtämisestä on hyvä keskustella paikasta, josta ehkäisy on itselle määrätty. Tarkemmat ohjeet kuukautisten siirtämiseen löytyy myös oman ehkäisyvalmisteen pakkausselosteesta, joka kannattaa muutenkin lukea huolellisesti läpi.
Moikka!
Tilanteessasi saattaa olla kyse siitä, että pillereiden vuotokontrolli ei enää riitä, jos olet syönyt kahta pillerilaattaa putkeen. Emme kuitenkaan voi ottaa asiaan sen suuremmin kantaa, vaan sinun täytyy olla asiasta yhteydessä paikkaan, josta ehkäisy on sinulle määrätty. Kysy asiantuntijalta -palvelun ohjeissa kerromme, ettemme valitettavasti vastaa enää lääkitystä koskeviin kysymyksiin.
Muistuttaisin myös siitä, että kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa myös seksitautitartunnoilta. Jos sinulla on ollut kondomilla suojaamatonta seksiä, suosittelen sinua hakeutumaan seksitautitesteihin. Myös ne voivat oireilla epämääräisenä vuotona.
Jos olet käyttänyt pillereitä oikeaoppisesti niiden pakkausselosteessa olevien käyttöohjeiden mukaisesti, on raskauden mahdollisuus todella pieni. Mikään ehkäisymenetelmä ei kuitenkaan yksinään ehkäise 100% raskaudelta, joten jos on syytä epäillä raskautta, ainoa keino varmistaa asia on tekemällä raskaustesti.
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Pohdit, onko kertomassasi tilanteessa riskiä raskaudelle. Kun pillereiden lisäksi sinulla on ollut käytössä ehkäisynä kondomi, ei raskaudesta pitäisi olla huolta. Jos oikein ymmärrän viestistäsi, sinulla ei ole ollut yhtään päivää, jolloin et olisi ottanut e-pilleriä? Senkään puolesta sinulla ei pitäisi olla syytä huoleen.
Oletkohan muuten tarkistanut pillereiden pakkausselosteesta, miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia? Pakkausselosteessa on yleensä olemassa hyvät ohjeet myös tällaisiin tilanteisiin (tarvitseeko esim. käyttää lisäehkäisyä jne.). Jos jatkossa siis pohdit vielä, miten olisi hyvä toimia, jos esimerkiksi pilleri unohtuu, kannattaa katsoa pakkausselosteen ohje. 🙂 Tarvittaessa voit myös kysyä neuvoa apteekista tai paikasta, josta pillerit on sinulle määrätty.
Tsemppiä!
Hei,
Ei ole lainkaan tavatonta, että kuukatiskierron käynnistymisessä kestää joitain kuukausia ehkäisyvalmisteen lopettamisen jälkeen. Kuukautisten puuttumiseen voi myötävaikuttaa muutkin asiat, kuten paino, liikuntamäärät ja ihan kovasti stressaaminenkin. Raskauden mahdollisuuden olitkin jo sulkenut pois. Mikäli terveydentilasi on muuten ok, niin odottelisin aivan rauhassa vuotojen alkamista puolisen vuotta. Jos vuotoja ei siinä ajassa kuulu, niin voisit hakeutua arvioon terveydenhuoltoon. Huolestumiselle en tällä tietoa näe syytä. Haittaa tästä tilanteesta ei näin lyhyellä ajalla myöskään ole, voit olla siis huoletta. 🙂
Mukavaa talven jatkoa!
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Valitettavasti on vaikea ottaa kantaa lukemasi verkkojutun paikaansapitävyyteen tutustumatta siihen tarkemmin. Lähtökohtaisesti hormonaalisen ehkäisyn ei pitäisi vaikuttaa rintojen kehittymiseen ja kasvuun. Tiedetään, että naissukuhormoni estrogeeni voi aiheuttaa käytön aikana rintojen turvotusta. Sinulla on käytössä pelkkää keltarauhashormonia sisältävä valmiste ja sen haittana voi yleisesti esiintyä rintojen arkuutta, mutta rintojen lopulliseen kokoon sillä ei pitäisi olla vaikutusta.
Murrosiän kehityksen aikataulu on hyvin yksilöllinen. Jos rinnoissa ei ole tapahtunut lainkaan muutoksia (nännit koholla ja kasvaneet, vähän rintakudosta), niin ajattelen, että voisit ottaa yhteyttä koulun terveydenhoitajaan ja pyytää arvioimaan kehityksesi vaihetta. Jos mahdollista, voisi olla hyödyllistä myös selvittää läheisten murrosiän kehityksen aikataulua, koska siitä saa usein jotain suuntaa-antavaa arviota myös oman kehityksen etenemiseen. En kuitenkaan usko että sinun tarvitsisi olla asian suhteen huolissasi. 🙂
Jos sinulla ilmenee muuta kysyttävää käyttämääsi hormonaaliseen ehkäisyyn liittyen, suosittelen sinua olemaan yhteydessä paikkaan, josta ehkäisy on sinulle määrätty.
Hei,
kiitos viestistä. Hienoa, että olette huolehtineet ehkäisyn kuntoon ennen seksiä 🙂 Ehkä olette siis keskustelleet ehkäisyyn ja seksiin liittyvistä asioista? Asioista keskusteleminen on usein hyvä keino luoda luottamusta ja turvallisuuden tunnetta kumppanin kanssa, ja hyvä kommunikaatio on tärkeää myös seksissä. Sen lisäksi, että rohkaistuu ilmaisemaan omaa halua, toiveita, odotuksia ja jännitystä, on tärkeää varmistua kumppanin valmiuksista seksiin. Kommunikaatio on tärkeää seksin kaikissa vaiheissa, sillä tunnelma ja ajatukset voivat muuttua nopeastikin.
Seksissä tulisi suhtautua myös armollisesti sekä itseensä että kumppaniin, sillä siinäkin saattaa tapahtua odottamattomia asioita, eikä kaikki suju aina suunnitelmien mukaan. Näissä tilanteissa auttaa parhaiten empaattinen ja lämmin suhtautuminen. Voit lukea aiheesta lisää Väestöliiton artikkelista ”Miten valmistautua eka kertaan?” Myös liukuvoiteen käyttöä voi suositella aina seksiin, sillä se vähentää tehokkaasti hankausta ja lisää siten nautintoa seksistä.
Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua. Halutessasi voit jatkaa aiheesta keskustelua Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.
Moikka ja hyvää uutta vuotta!
Ikävä kuulla, että olet joutunut lopettamaan sinulle hyvin toimineen yhdistelmäehkäisyvalmisteen. Joskus näitä tilanteita valitettavasti tulee ja sitten yritetään keksiä jokin korvaava ratkaisu. Valitettavasti tilanteesi jatkon ennustaminen on hyvin hankalaa ja oikeastaan lähes mahdotonta. Aknella on taipumusta helpottaa iän myötä ja on toki mahdollista, että se ei enää ainakaan aivan samassa mittakaavassa palaa, mutta tätä en toki uskalla luvata. Koska taustalla on PCOS, voi sekin aiheuttaa aknea.
Aknen hoitoon on muitakin vaihtoehtoja ja usein jokin aknen paikallishoitovalmiste (eli iholle levitettävä lääkevoide) kannattaakin aloittaa jo mahdollisten ensimmäisten näppyjen palatessa. Tarvittaessa lääkärin vastaanotolla voidaan arvoida myös antibioottihoidon tarvetta, jos akne äityisi pahaksi.
Jos PCOS:n myötä oli ennen pillereitä epäsäännölliset vuodot, on mahdollista, että ne palaavat. Samoin suotuisat vaikutukset vuodon määrään voivat pillerin loppumisen myötä kadota. Onkohan tilanteesi sellainen, että myöskään keltarauhashormonivalmisteita ei voi käyttää? Jos ne sopivat, drospirenonipilleriä (kauppanimeltä Slinda) voisi kokeilla vuotojen säännöllistämiseen ja vuodon määrän hillitsemiseen. Se tosin voi pahentaa aknea, mutta joillakin ihovaikutus on ollut jopa suotuisa. Tämä selviää parhaiten kokeilemalla. Ihon huolellisesta puhdistamisesta toki kannattaa myös huolehtia. Farmaseutti osaa tarvittaessa neuvoa puhdistus- ja ihonhoitotuotteiden valinnassa.
Jos minipillerit eivät myöskään sovi sinulle, tai et halua niitä käyttää, niin joissain tapauksissa on mahdollista käytettää myös lyhyissä sykleissä keltarauhashormonivalmistetta kohdun limakalvon hyperplasian hoitoon. Jos siis vuodot muodostuvat ongelmaksi, suosittelen että hakeudut lääkärin arvioon, jotta pääset keskustelemaan erilaisista hoitovaihtoehdoista ammattilaisen kanssa tarkemmin.
Toivottavasti tilanteeseesi löytyy ratkaisu!
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Valitettavasti en pysty tarkkaan ottamaan kantaa asiaan. Yleisesti e-pillereitä käytettäessä olisi tärkeää muistaa ottaa ne mahdollisimman samaan aikaan joka päivä, jotta ehkäisyteho säilyy hyvänä. Myös sillä on merkitystä, missä vaiheessa pilleriliuskan syömistä unohdus tapahtuu. Jos pillerin unohtaa ottaa, on aina varminta käyttää kondomia tuplahkäisynä viikon ajan sen jälkeen.
Arvelisin kuitenkin ettei raskaus olisi tuon muutaman tunnin unohduksen vuoksi kovinkaan todennäköinen. Hyvä että otit pillerin heti kun sen muistit. Aina jos raskauden mahdollisuus mietityttää, on hyvä varmistaa asia tekemällä raskaustesti kolme viikkoa suojaamattoman seksin jälkeen.
Suosittelen kuitenkin vielä, että tarkistaisit pillereiden pakkausselosteesta, miten sinun tulisi toimia, jos pillerin ottaminen viivästyy. Sieltä pitäisi myös selvitä, milloin valmisteen ehkäisyteho voi heikentyä ja täten mahdollisesti raskauden riski olla olemassa. Jatkossa kannattaa myös kysyä e-pillereihin liittyen neuvoja paikasta, josta pillerit on sinulle määrätty, sillä he tuntevat tilanteesi ja käyttämäsi valmisteen paremmin.
Mukavaa loppuvuotta!
Hei,
kiitos yhteydenotostasi nimimerkki Menkkastressi!
Dianen Novan pakkausselosteessa kehotetaan toimimaan seuraavasti, jos haluat muuttaa kuukautisten (tyhjennysvuodon) alkamispäivää:
”Jos otat tabletit ohjeiden mukaan, kuukautisesi alkavat suunnilleen samana päivänä 4 viikon välein. Jos haluat muuttaa kuukautisten alkamispäivää, lyhennä (älä koskaan pidennä) seuraavaa taukoa pakkausten välillä. Esimerkiksi jos kuukautisesi alkavat yleensä perjantaina ja haluat niiden vastaisuudessa alkavan tiistaina (3 päivää aikaisemmin), sinun pitää aloittaa seuraava pakkaus 3 päivää tavallista aikaisemmin. Jos pidät hyvin lyhyen tauon tablettien ottamisessa (esim. 3 päivää tai vähemmän), vuoto voi jäädä tulematta tauon aikana. Seuraavan pakkauksen käytön aikana voi esiintyä läpäisy- tai tiputteluvuotoa.” Nämä ohjeet löytyvät Lääkeinfo.fi-verkkopalvelusta ja pillereiden pakkausselosteesta.
Älä jätä siis pilleriliuskan viimeisiä pillereitä syömättä, vaan lyhennä taukoviikkoa yllä olevan ohjeen mukaan. Jos haluat keskustella asiasta lisää niin voit ottaa yhteyttä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty tai vaikka opiskelijaterveydenhuoltoon.
Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!
Moikka! Kiitos kysymyksestä!
Touhutipat eli esiliukaste on nestemäistä ainetta, jota erittyy kiihottuessa peniksen päästä. Esiliukasteen tarkoituksena on liukastaa peniksen päätä ja suojata näin seksissä herkkiä limakalvoja ja ihoa rikkoutumiselta. Esiliukasteen seassa voi olla hedelmöityskykyisiä siittiöitä, mutta aina niitä ei ole. Jos esiliukastetta päätyy emättimeen, voi raskauden mahdollisuus olla olemassa, mikäli raskautta ei ehkäistä muulla tavoin.
Jos käytössä on jokin hormonaalinen ehkäisymenetelmä, kuten mainitsemasi e-pillerit, ehkäisevät ne raskautta luotettavasti, jos niitä on käyttänyt oikeaoppisesti. Siinä tapauksessa näkisin, että huolta raskaudesta ei ole. Jos asia kuitenkin huolettaa, varmuuden asiaan saa vain tekemällä raskaustestin, joka kertoo luotettavasti sen, onko raskaana, kun sen tekee oikea-aikaisesti. Ohjeet raskaustestin tekemiseen löydät täältä.
Mukavaa syksyä!
Hei, kiitos kysymyksestä!
Minipillerit sisältävät pelkästään keltarauhashormonia ja niiden ehkäisyvaikutus perustuu pääsääntöisesti kohdunkaulan liman muuttumiseen siittiöille epäedulliseksi. Eli keltarauhashormonit vaikuttavat kohdunkaulan limaan ja tekevät siitä siittiöitä läpäisemättömän. Valmisteesta riippuen, minipillerit voivat myös estää munasolun irtoamisen, eli ovulaation.
Jos minipillerit aloitetaan ohjeen mukaan kuukautiskierron ensimmäisenä päivänä, päivänä jolloin kuukautiset alkavat, lisäehkäisyä ei tarvita. Tällöin kuukautiskierto on siinä vaiheessa, jolloin raskauden alku on erittäin epätodennäköistä. Jos minipillerit aloitetaan jossain muussa kierron vaiheessa, lisäehkäisyä suositellaan 7 päivän ajan. Minipillereiden vaikutus alkaa heti pillereiden käytön alettua, jolloin kohdun limakalvoon tulee muutoksia.
Minipillereissä on tärkeää ajoittaa niiden ottaminen päivittäin mahdollisimman samaan aikaan, jotta niiden ehkäisyteho säilyy. Rajana pidetään kolmen tunnin aikaikkunaa, mutta se saattaa vaihdella pillerivalmisteen mukaan. Jos minipillerin ottaa säännöllisesti oikeaan aikaan, ehkäisyteho on riittävä. Tarkemmat ohjeet minipillereiden käytölle löytyy niiden pakkausselosteesta. Jos sinulla ilmenee muuta kysyttävää minipillereiden käyttöön liittyen, ole matalalla kynnyksellä yhteydessä paikkaan, josta ne on sinulle määrätty. 🙂
Moikka,
Kysyit ehkäisypillereiden ehkäisytehon alkamisesta. Kun pillereiden käyttö aloitetaan kuukautisvuodon ensimmäisenä vuotopäivänä, valmisteen raskautta ehkäisevä teho alkaa välittömästi ensimmäisestä käyttöpäivästä. Jos käyttö aloitetaan 2.-5. vuotopäivänä, ensimmäisen käyttöviikon ajan pitää käyttää lisäehkäisynä kondomia. Tämä sama ohje pätee niin yhdistelmäehkäisy- kuin minipillereillekin. Jos olet epävarma vuotopäivistä, käytä varuilta 1 vk kondomia aloituksen yhteydessä, niin ei tarvitse pohtia asiaa! 🙂 Jos sinulla ilmenee muuta kysyttävää käyttämääsi hormonaaliseen ehkäisyyn liittyen, ole vain matalalla kynnyksellä yhteydessä paikkaan, josta ehkäisypillerit on sinulle määrätty.
Mukavaa syksyä!
Heippa! Kiitos hyvästä kysymyksestä.
Fressiksestä löytyy tietoa kaikenikäisille nuorille.
Fressiksen asiantuntijoilta nuoret voivat kysyä tupakka- ja nikotiinituotteisiin, ruokaan, liikuntaan, uneen ja arkirytmiin, alkoholiin, aurinkoterveyteen, mielen hyvinvointiin sekä seurusteluun ja seksuaaliterveyteen liittyvistä teemoista. Vastaamme kysymyksiin kahden viikon kuluessa siitä, kun olemme ne saaneet.
Mikäli asia on kiireellinen, koskee yleisterveyttä tai lääkitystä (esim. e-pillerit, kiputilat, iho- tai vatsaoireet), ohjaamme olemaan yhteydessä kouluterveydenhuoltoon tai omaan terveysasemaan. Jos huoli tai hätä on suuri, kehotamme soittamaan hätänumeroon 112 tai ottamaan yhteyttä avoinna oleviin nuorten chat- ja puhelinpalveluihin. Niitä löytyy kootusti Netarista.
Rohkeasti vain laittamaan meille kysymystä!
Moikka!
Erityisesti minipillereiden aloituksen yhteydessä on ihan tavallista, että esiintyy vuotohäiriöitä muutamien ensimmäisten kuukausien (n.3kk) aikana. Tämän jälkeen tilanne usein tasoittuu. Osalla vuodot jatkuvat normaalisti ja osalla vuodot voivat jäädä kokonaankin pois.
Voit siis hyvin seurailla vielä tilannetta. Mikäli vuotohäiriöt kuitenkin pitkittyvät tai tilanne muuten häiritsee sinua, on hyvä olla yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty.
Muistathan, että myös osaan seksitaudeista voi liittyä verestävää vuotoa. Jos on olemassa mahdollisuus, että olisit saanut joskus seksitaudin, eikä testejä ole tehty, kannattaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon. Jos tautitestit on tehty tai riskiä ei ole, voit olla rauhallisin mielin ja seurata tilannetta.
Aurinkoista syyskuuta!
Heippa! Kiitos kysymyksestäsi. Ymmärrän viestistäsi, että käytössäsi on yhdistelmäehkäisy, koska puhut taukoviikkojen pitämisestä. Valitettavasti kysymyksestäsi ei käy ilmi, mitä tarkalleen tarkoitat menkkojen myöhässä tulemisella taukoviikolla.
On kuitenkin täysin normaalia, että pillereiden syönnin taukoviikolla tuleva vuoto alkaa vasta joitakin päiviä viimeisen vaikuttavaa ainetta sisältävän pillerin ottamisen jälkeen. Pillereitä käytettäessä kyse on oikeastaan ”tyhjennysvuodosta”, joka syntyy, kun elimistössä ei enää ole kohdun sisäpintaa ylläpitäviä keltarauhashormoneja. Kestää jonkin aikaa, ennen kuin nämä hormonit ovat viimeisen pillerin syömisen jälkeen hävinneet ja että tyhjennysvuoto tulee.
Et kerro mikä ehkäisyvalmiste sinulla on käytössäsi, mutta valmisteen pakkausselosteessa on kerrottu tarkemmat ohjeet muun muassa taukoviikkojen pitämiseen. Tärkeää on se, että taukoa ei pidä pidempään, kuin mitä pakkausselosteessa on ohjeistettu. Useimmiten tauko saa olla enintään 7 vuorokautta, mutta joissain valmisteissa suositus voi olla lyhyempikin. Jos tauko venähtää yli 7 vuorokauden, täytyy pillereiden käyttäminen ”aloittaa uudestaan” ja käyttää kondomia lisäehkäisynä seuraavan 7 vuorokauden ajan, ennen kuin pillereiden tehoon voi taas luottaa.
E-pillereiden ehkäisyteho on erinomainen, kun niitä käytetään oikein. Jos unohduksia ei tapahdu, eikä oksentelu ja ripuli, tai muut lääkeaineet, sekoita vaikuttavien aineiden imeytymistä, niin raskauden todennäköisyys on tosi pieni. Jos tyhjennysvuotoa ei kuitenkaan kuulu, ja on ollut penis-emätinyhdynnässä ilman kondomia, on ainoa tapa varmistaa se, onko raskaana, tekemällä raskaustesti
Hei,
Uudet toistuvat päänsäryt ovat aihe ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon niiden syyn selvittämiseksi. Oireen alkamisella on vähintään ajallinen yhteys ehkäisypillerin aloitukseen, mutta syy-yhteyden mahdollisuutta pitäisi myös yrittää arvioida. Etenkin yhdistelmäehkäisypillereiden, jotka sisältävät sekä estrogeenia että progestiinia, tiedetään aiheuttavan joillekin käyttäjille päänsärkyä. Myös verenpaine pitää tarkastaa.
Jos päänsärkyihin liittyy esioireisen migreenin piirteitä (eli päänsärkyä edeltää jokin neurologinen oire kuten näköhäiriö, puheen tuoton tai ymmärryksen vaikeus, halvausoire), asia pitää ehdottomasti selvittää. Esioireinen migreeni olisi ehdoton perustelu sille ettei yhdistelmäehkäisyvalmistetta tulisi käyttää.
Ota siis yhteyttä terveydenhuoltoon jotta asiaa voidaan selvittää ja arvioida. Jos sitten päätelmä on, että pillerit ovat syy päänsäryille, voidaan ehkäisymenetelmää kokeilla vaihtaa, onneksi vaihtoehtoja löytyy!
Moikka! Kerrot käyttäneesi nyt vajaan kuukauden ajan Slinda-ehkäisypillereitä ja ihmettelet käytön aikana ilmennyttä tiputteluvuotoa.
On varsin normaalia, että pillereiden aloituksen yhteydessä esiintyy vuotohäiriöitä muutamien ensimmäisten kuukausien (n. 3kk) aikana, minkä jälkeen tilanne voi tasoittua. Pillereiden aikana veristä vuotoa voi tulla vähän miten sattuu. Tiputteluvuoto voi olla kirkasta verta, rusehtavaa tuhrua tai vain aavistuksen punertavaa vuotoa. Osalla naisista pillerit lopettavat vuodot kokonaan, mutta osalla jatkuu pieni tiputtelu. Joillakin vuotoja tulee epäsäännöllisesti, ja pienellä osalla vuodot voivat olla myös melkein yhtä runsaita kuin ilman pillereitä. Jos vuotohäiriöt haittaavat sinua, tai pitkittyvät, ole yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty. Hormonaaliseen ehkäisyyn liittyvissä kysymyksissä suosittelemme muutenkin olemaan suoraan yhteydessä paikkaan, josta ehkäisy on määrätty.
Slindan pakkausselosteesta kannattaa lukea pillereiden tarkemmat käyttöohjeet. Siellä kerrotaan pillereiden ottamisesta näin: ”Ota yksi Slinda-tabletti päivittäin, tarvittaessa pienen vesimäärän kera. Voit ottaa tabletit ruoan kanssa tai ilman ruokaa (ks. kohta ´Slinda ruuan ja juoman kanssa´). Tabletit on kuitenkin otettava samaan aikaan joka päivä, jotta kahden tabletin ottoväli on aina 24 tuntia.” Tabletit tulee siis ottaa joka päivä samaan aikaan.
Pakkausselosteessa kerrotaan myös vuodoista näin: ”Slinda-tablettien käytön aikana voi esiintyä jonkin verran verenvuotoa tai vuodot voivat jäädä kokonaan pois. Jatka kuitenkin tablettien ottoa tavalliseen tapaan ilman taukoa.” Jos olet pilleriliuskassa jo lumetablettien kohdalla, voi kyseessä olla myös tavallinen tyhjennysvuoto.
Voit kirjata itsellesi tiputteluvuodot ylös, jotta pystyt seurailemaan niitä.
Hei,
kiitos kysymyksestä. Jos oksennat 3-4 tunnin sisällä ehkäisypillerin ottamisesta, sinun kannattaisi ottaa uusi pilleri, koska ehkäisyteho on saattanut heiketä. Nyt kun et ottanut pilleriä, on varminta, että käytät kondomia pillereiden lisäksi vähintään viikon ajan. Ehkäisylääkepakkauksessa on tarkemmat ohjeet, miten menetellä. Ehkäisyteho ja sen heikkeneminen riippuvat nimittäin siitäkin, montako pilleriä olet ehtinyt syödä tauon jälkeen, ja siitäkin, mitä pillerivalmistetta syöt. Gemisiona -nimeä en nyt tunnista. Suosittelen sinus siis tutustumaan käyttämiesi pillereiden pakkausselosteeseen ja käyttöohjeisiin ja jos niiden lisäksi ilmenee vielä kysyttävää, ole suoraan yhteydessä pillerit sinulle määränneeseen paikkaan. 🙂
Tsemppiä jatkoon!
Heippa!
Kiitos kysymyksestä. On normaalia, että minipillereiden aloituksen yhteydessä esiintyy vuotohäiriöitä muutamien ensimmäisten kuukausien (n. 3kk) aikana, minkä jälkeen tilanne voi tasoittua. Minipillereiden aikana veristä vuotoa voi kuitenkin tulla myös vähän miten sattuu. Osalla naisista minipillerit lopettavat vuodot kokonaan, mutta osalla jatkuu pieni tiputtelu. Joillakin vuotoja tulee epäsäännöllisesti, ja pienellä osalla vuodot voivat olla myös melkein yhtä runsaita kuin ilman pillereitä. Jos vuotohäiriöt haittaavat sinua, tai pitkittyvät, ole yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty.
On totta, että joskus myös seksitaudit voivat oireilla vuotohäiriöinä. Jos sinulla siis on ollut seksiä, jossa et ole käyttänyt kondomia, suosittelen, että käyt seksitautitesteissä. Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa yhdynnässä seksitaudeilta. Ajankohtaisimman tiedon oman asuinkuntasi seksitautitestauksesta saat soittamalla terveysasemallesi tai ottamalla yhteyttä ehkäisyneuvolaasi. He osaavat neuvoa sinua eteenpäin. Terveysasemilla ja sukupuolitautien poliklinikalla tehtävät seksitautitestit eivät maksa mitään. Lue lisää seksitautitesteihin hakeutumisesta Väestöliiton artikkelista.
Hauskaa vappua!
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Valitettavasti saat tämän vastauksen hieman myöhässä tilanteeseesi nähden. Vastaamme Kysy asiantuntija -palvelussa tulleisiin kysymyksiin kahden viikon kuluessa niiden saapumisesta.
Yleisesti, jos e-pillereitä on käyttänyt säännöllisesti ohjeiden mukaisesti, niiden ehkäisyteho säilyy siihen asti, kunnes niiden käytön lopettaa 🙂 Jos olet siis syönyt ohjeiden mukaan pillereitä, ei huolta raskaudesta pitäisi olla. Jos sinua kuitenkin jää asia vaivaamaan, voit tehdä varmuuden vuoksi raskaustestin kolmen viikon kuluttua siitä, kun harrastitte yhdyntää. E-pillerien lopettamisesta olisi kuitenkin hyvä keskustella terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa, joten suosittelisinkin, että olisit vielä yhteydessä esimerkiksi koulusi terveydenhoitajaan.
Jos olet jo lopettanut pillerien syönnin, muista huolehtia ehkäisystä kondomilla! Se suojaa myös seksitaudeilta😉
Mukavaa kevättä!
Kiitos kysymyksestä!
Vuotoa tulee pillereiden väliviikolla, koska elimistössä ei ole keltarauhashormonia joka pitäisi kohdun limakalvoa paikoillaan. Pillereissä tätä keltarauhashomonia on. Ovulaation kanssa tällä ei siis ole tekemistä.
On kohdulle hyväksi uusia sisälimakalvoaan aika ajoin. Jos ei käytä hormonaalista ehkäisyä, kohdun limakalvo paksunee tosi paljon, ja silloin on hyvä, että vuotaa vähintään kerran kuukaudessa. Pillereitä syödessä limakalvo paksunee vain pikkuisen, ja vuodon voi antaa tapahtua vaikka vain kerran puolessa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää pilleritaukoa. Oli kyseessä sitten kuukautiset tai e-pillereiden taukoviikon tyhjennysvuoto, vuotoon voi liittyä kipua, joka johtuu siitä, että kohtu hieman kramppaa ja siten ”puristaa” tuon sisälimakalvon ulos. Kipua voi hoitaa tavallisilla tulehduskipulääkkeillä, jotka auttavat parhaiten, kun ne ottaa silloin, kun kivut ovat vasta alkamassa.
Jos et siis halua vuotaa joka kuukausi, älä pidä väliviikkoa. Jotkut syövät useammankin levyn pillereitä yhteen putkeen. Joidenkin elimistö kuitenkin ”haluaa vuotaa” tiheämmin kuin toisten ja silloin tiputteluvuoto voi alkaa itsestään jo kolmannen tai neljännen levyn aikana. Niinkin voi tehdä, että pitää pilleritauon vasta kun tiputteluvuoto alkaa. Tuolloinkin tauko saa olla korkeintaan 7 vrk ilman ehkäisytehon kärsimistä.
Jos haluat tällä tavalla siirtää vuotoja useamman kuukauden, olisi sinun hyvä jutella asiasta vielä sen terveydenhuollon tahon kanssa, josta e-pillerit on sinulle määrätty. Heidän puoleensa voit muutenkin kääntyä, jos sinulla ilmenee vielä muuta kysyttävää e-pillereiden käyttöön liittyen.
Aurinkoista viikkoa!
Hei,
On hyvä, että seuraat kehoasi ja olet kiinnostunut sen muutoksista. Se kertoo siitä, että haluat myös pitää huolta itsestäsi ja keostasi. Olet nyt huolissasi siitä, että voisit olla raskaana, huolimatta sitä, että käytitte ehkäisyä seksissä ja päättelet asiaa rinnoissa havaitsemiesi muutosten perusteella.
Kehossa voi tapahtua monestakin eri syystä (esim. hormonaaliset syyt) erilaisia muutoksia, eikä raskautta voi oireiden perusteella päätellä. Ainoa tapa todeta raskaus, on tekemällä raskaustesti, jonka oletkin hienosti tehnyt. Testi on luotettava n. 2-3 viikon kuluttua suojaamattomasta seksitilanteesta. Jos siis edelleen epäilet raskautta, huomaathan, että raskaustesti kannattaa tehdä vasta, kun kuukautisesi ovat myöhässä. Kuitenkin, jos olet käyttänyt minipillereitä oikeaoppisesti ja ilman unohduksia, ja lisäksi vielä kondomiakin, ei raskaus ole todennäköinen ja havaitsemillesi muutoksille rinnoissasi on jokin muu selitys.
Kehottaisinkin sinua hakeutumaan nyt terveydenhoitajan juttusille, omalle terveysasemalle tai oman alueen ehkäisyneuvolaan. Siellä voit keskustella havaitsemistasi muutoksista rinnoissasi ja käyttämästäsi ehkäisymenetelmästä paremmin ammattilaisen kanssa.
Hei,
kiitos yhteydenotostasi! Kerroit viestissäsi monista ehkäisyyn liittyvistä asioista, jotka kiinnittivät huomioni. Vastaan niihin seuraavaksi asia kerrallaan.
Ymmärrän viestistäsi, että sinulla on kuukautiset myöhässä. Kuukautiset saattavat myöhästyä tai jäädä kokonaan pois eri syistä johtuen. Jos kuukautiset ovat aiemmin tulleet säännöllisesti, niiden pois jäämistä tulee selvitellä. Helpoiten se onnistuu sulkemalla pois raskauden mahdollisuus, eli tekemällä raskaustestin. Voit lukea tarkemmat ohjeet raskaustestin tekemiseen Väestöliiton artikkelista.
Jos kuukautiset jäävät pois ja tietää varmuudella, että ei ole raskaana, voi tilannetta seurata jonkin aikaa. Jos kuukautisia ei tule pariin kuukauteen, kannattaa asiaa selvitellä lääkärin kanssa. Hän selvittää tilannetta kyselemällä ja tarvittaessa tarkistamalla muutaman verikokeen. Poisjääneet kuukautiset palaavat yleensä itsestäänkin, kun syy on selvitetty. Joskus kierto voidaan käynnistää myös hormonilääkkeillä.
Kerroit, että olet aloittanut e-pillerit tauon jälkeen, mutta lopetit ne, koska sait migreenin. Aurallinen migreeni voi olla este yhdistelmäehkäisytablettien käytölle. Sen sijaan keltarauhashormoniehkäisyvalmiste voi sopia, vaikka olisikin migreenitaipumusta. Koska en tiedä tarkemmin minkälaiset e-pillerit, tai migreeni sinulla on, suosittelen sinua keskustelemaan asiasta lääkärin vastaanotolla, jotta saat toimivan ja turvallisen ehkäisymenetelmän käyttöösi. Voit lukea lisää ohjeita lääkärin vastaanotolle hakeutumisesta Väestöliiton artikkelista ”Miten pääsee lääkäriin?”. Voit myös olla suoraan yhteydessä paikkaan, josta e-pillerit on sinulle määrätty.
Pohdit viestissä myös sitä, voiko anaaliseksistä tulla raskaaksi. Jotta raskaus voisi alkaa, täytyy siemennestettä päätyä tavalla tai toisella emättimeen ja edelleen kohtuun. Peräsuolesta tällaista yhteyttä ei ole, eikä raskauden alkaminen anaaliseksin seurauksena ole siten kovin todennäköistä. Edes silloin, vaikka siemenneste valuisi peräsuolesta, sillä siittiöt eivät pysy kauaa toimintakykyisenä kehon lämpötilaa kylmemmissä olosuhteissa. Toki kuitenkin kuvailemassasi tilanteessa, jossa on ollut anaaliseksiä ja kuukautiset myöhässä, olisi myös järkevää lähteä poissulkemaan raskauden mahdollisuus. Se on kuitenkin helppo keino selvittää syitä kuukautisten poisjääntiin.
Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua. Suosittelen sinua lämpimästi hakeutumaan lääkärin vastaanotolle keskustelemaan näistä asioista, koska silloin saat apua moneen asiaan samalla kertaa. Jos olet 19-vuotta tai nuorempi, voit keskustella asiasta lisää myös Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.
Mukavaa kevään jatkoa sinulle!
Hei,
Kuulostaa siltä, että olet hyvin tunnollinen ja vastuuntuntoinen ihminen! Jos oikein ymmärsin, olit syönyt vähintään kolme viikkoa pillereitä yhteen menoon ennen kuin tämä oksennustauti iski, eikä takana ollut muita unohduksia tai poikkeustilanteita. Tällaisessa tilanteessa yhden pillerin väliin jäämisestä ei pitäisi seurata suurtakaan raskaaksi tulemisen riskiä. Toinen seikka, joka vähentää raskaaksi tulemisen riskiä, on se, että oksensit vasta 4 tuntia pillerin ottamisen jälkeen. Varsin todennäköisesti ainakin pääosa pillerin sisällöstä oli tuolloin jo imeytynyt.
Jatkossa: jos olet syönyt jo kokonaisen laatan ennen oksennustautia, kannattaa ehkä oksennustaudin tullessa pitää selkeä, 4-7 vuorokauden tauko ja antaa vuodon tulla. Näin sinun ei tarvitse murehtia pillereiden imeytymistä. Tauon jälkeen kannattaa alkaa pillereiden syöminen uudelta levyltä, josta ei ole aiemmin syöty vielä yhtään pilleriä. Keskeneräisen levyn pillerit voit syödä sitten kokonaisen levyn jälkeen, jos haluat siirtää vuotoajankohtaa sopivampaan hetkeen.
Tällainen menettely on siis mahdollista, jos jokaisella levyllä on 21 samanlaista pilleriä, niin kuin useimmissa pillerimerkeissä nykyisin on. Joissakin ehkäisyvalmisteissa levyllä on mukana ns plasebopillereitä. Niitä ei pidä sekoittaa vaikuttavaa ainetta sisältäviin pillereihin.
Jos sinulla ilmenee muuta kysyttävää e-pillereihin liittyen, ole rohkeasti yhteydessä paikkaan, josta ne on sinulle määrätty.
Aurinkoista kevättä!
Hei,
Kiitos kysymyksestä! Harmi, että koet, ettei sinulla ole ketään, keneltä kysyä neuvoa. E-pillereistä voi aina olla yhteydessä paikkaan, josta ne on itselle määrätty. Silloin saa varmasti parhaimman mahdollisen avun niihin liittyen. 😊
Lyhyt vastaus kysymykseesi on: voit ”siirtää” vuotoja jättämällä taukoviikon kokonaan väliin.
Keskeiset säännöt ovat:
- Syö pillereitä aina vähintään 21 päivää = 3 viikkoa.
- Tauko saa olla korkeintaan 7 vuorokautta.
Voit siis aloittaa uuden levyn heti edellisen perään. Tuolta toiselta levyltä voit syödä niin monta pilleriä kuin haluat ja pitää sitten tauon, joka voi olla 3-7vrk. Tauon aikana sinulla alkaa vuoto, jonka ei tarvitse olla päättynyt, kun aloitat jälleen uudelta täydeltä levyltä. Säilytä se osittain syöty levy vastaisen varalle – kaikki Diane Nova -pillerit ovat samanlaisia, joten niitä voi syödä minkä päivän kohdalta haluaa.
Jos nyt siis pillerilevysi pillerit on syöty loppuun esim. keskiviikkona ja vuotosi alkaa perjantaina, voit seuraavan kerran jatkaa toiselta levyltä pillereitä vaikkapa kolme pilleriä. Näin vuotosi siirtyy kolme päivää eteenpäin. Tauon jälkeen aloita uusi täysi levy.
Jos et halua vuotaa joka kuukausi, on mahdollista syödä vaikkapa kolme levyllistä pillereitä pitämättä taukoa. Jotkut syövät pillereitä yhteen putkeen tätäkin pidempään ja pitävät tauon vasta kun elimistö alkaa pistää hanttiin, eli alkaa tiputteluvuoto. Tämäkin on ihan ok. On tutkittu, ettei terveyshaittoja tule, vaikka pillereitä söisi vuoden ajan pitämättä taukoa. Tähän ei kuitenkaan moni tuon läpäisyvuodon ilmaantumisen vuoksi pysty.
Toivottavasti tämä selvensi! Jos sinulla ilmenee lisää kysyttävää e-pillereiden käyttöön liittyen, ole rohkeasti yhteydessä paikkaan josta olet ne hankkinut. 🙂
Moikka Huolestunut,
kiitos yhteydenotostasi! Hyvä, että pyydät apua mieltä askarruttavaan asiaan.
Jos olet aloittanut ja käyttänyt minipillereitä ohjeiden mukaan, eikä niiden käyttöön ole liittynyt unohduksia tai muuta epävarmuutta (esim. vatsatautia), voit luottaa niiden ehkäisytehoon. Joskus kuitenkin tästä tiedosta huolimatta, raskauden mahdollisuus voi huolestuttaa ja haitata myös esim. seksistä nauttimista. Siksi onkin hyvä, että huolta aiheuttavan asian ottaa puheeksi jonkun kanssa ja miettii siihen liittyviä näkökulmia. Ehdotankin, että olet yhteydessä tahoon, josta minipillerit olet saanut. Voit myös olla yhteydessä omaan terveysasemaasi tai Väestöliiton seksuaalineuvontachattiin, jossa asiasta voi jutella Väestöliiton työntekijän kanssa.
Siitä, onko huoli raskauden alkamisesta aiheellinen, selviää luotettavimmin tekemällä raskaustestin. Oikean tuloksen saamiseksi on tärkeää, että raskaustesti tehdään ohjeiden mukaan ja oikeaan aikaan. Voit lukea lisää raskaustestin tekemisestä tästä artikkelista. Usein testin tekeminen huojentaa mieltä ja auttaa luottamaan ehkäisyvalmisteen tehoon.
Jos siis käytät minipillereitä ohjeen mukaan ja pulmatilanteissa selvität tarkempia toimintaohjeita minipillereiden käyttöohjeesta, apteekista, koulutervedenhuollosta tai terveysasemalta, olet hoitanut oman osasi juuri niin hyvin kuin olet pystynyt, ja se riittää. Jos ehkäisymenetelmän käyttöön liittyy jatkuvaa huolta ja stressiä, niin sekin asia kannattaa ottaa puheeksi terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Hyvää jatkoa sinulle!
Moikka!
Kerroit, että sinulla on käytössä e-pillerit ja lisäksi käytätte poikaystäväsi kanssa kondomia. Teillä on siis käytössä ns. tuplaehkäisy ja olette siten huolehtineet ehkäisystä parhaalla mahdollisella tavalla, tosi hienoa! E-pillerit ehkäisevät raskautta, kuten myös kondomi. Lisäksi kondomi suojaa seksitaudeilta. Teillä ei siis ole mitään syytä huoleen ja voitte keskittyä nauttimaan seksistä turvallisin mielin.
Mukavaa talven jatkoa!
Moi!
Pysyviä haittoja ei jälkiehkäisyllä ole. Se ei aiheuta lapsettomuutta eikä mitään muutakaan pitkäaikaista terveyshaittaa. Jälkiehkäisyn haitat ovat lyhytaikaisia ja ohimeneviä. Haittoja voivat olla esimerkiksi kuukautiskierron muutokset, rintojen arkuus, päänsärky ja pahoinvointi.
Jos jälkiehkäisyä tarvitsee usein, esimerkiksi useita kertoja vuodessa, se tarkoittaa, että ehkäisyasioissa on korjattavaa. Jälkiehkäisy ei ole yhtä tehokas kuin vaikka säännöllisesti käytetyt e-pillerit, saati kierukka tai ehkäisykapseli. Jos jälkiehkäisyä tarvitsee usein, on hyvä käydä keskustelemassa terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa siitä, miten pitkäaikainen ehkäisy kannattaisi kohdallasi hoitaa.
Mutta vastaus varsinaiseen kysymykseesi: jälkiehkäisy ei ole riski millekään pitkäaikaiselle terveysongelmalle.
Lue lisää jälkiehkäisystä Hyvä kysymys -sivun artikkelista ja erilaisista ehkäisymenetelmistä Fressiksen tietopankista.
Hei, oikeassa olet, minipillerit eivät ehkäise seksitautitartuntaa. Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa sekä raskaudelta että seksitaudeilta.
Jos sinulla on syytä epäillä seksitautitartuntaa, sinun kannattaa hakeutua seksitautitesteihin. Ajankohtaisimman tiedon oman asuinkuntasi seksitautitestauksesta saat soittamalla terveysasemallesi tai ottamalla yhteyttä ehkäisyneuvolaasi. He osaavat neuvoa sinua eteenpäin. Terveysasemilla ja sukupuolitautien poliklinikalla tehtävät seksitautitestit eivät maksa mitään.
Minipillereiden aikana veristä vuotoa voi tulla vähän miten sattuu. Osalla naisista minipillerit lopettavat vuodot kokonaan, mutta osalla jatkuu pieni tiputtelu. Joillakin vuotoja tulee epäsäännöllisesti, ja pienellä osalla vuodot voivat olla myös melkein yhtä runsaita kuin ilman pillereitä. En usko, että sinulla on siis siltä osin syytä huoleen.
Joskus yhdynnän jälkeinen verenvuoto voi kuitenkin olla merkki tulehduksesta tai seksitaudista, ja siksi testeihin kannattaa hakeutua. Yhdynnän jälkeinen verenvuoto voi aiheutua myös esimerkiksi limakalvoille yhdynnän aikana syntyneestä nirhaumasta. Tällaisessa tapauksessa apuna voi toimia liukuvoiteen käyttö. Jos seksin jälkeinen vuoto alkaa toistua, eikä kyseessä ole seksitauti, kannattaa varata aika lääkärille, jotta vuodon syy saadaan selvitettyä.
Hei,
Kiitos hyvästä kysymyksestäsi! Mietit ehkäisyasioita omalla kohdallasi ja kerrotkin kokeilleesi joitakin vaihtoehtoja. Ymmärsin viestistäsi, että sinulla on seksiä vaihtelevasti sekä tuttujen, että tuntemattomampien ”yhden illan juttujen” kanssa. Yksiselitteisin vastaus tilanteeseesi on, että sinun tulee käyttää tuplaehkäisyä varmistaaksesi mahdollisimman tehokkaasti sen, että et tule raskaaksi, etkä saa seksitauteja.
Mikään raskaudenehkäisykeino ei ole 100%, eikä etenkään ns. ”varmat päivät”, eli laskemalla ne päivät, jolloin ei voisi olla ovulaatiota. Ovulaatio voi olla käynnissä myös odottamattomana ajankohtana. Raskauden ehkäisyyn ainoat keinot ovat kondomin lisäksi hormonaaliset ehkäisymenetelmät, joita on monia erilaisia. Kerroit, että et terveydellisistä syistä uskalla kokeilla yhdistelmäehkäisyä.
Minulla ei ole mahdollisuutta kysellä tässä palvelussa sinulta tilanteestasi enempää, joten en voi myöskään antaa tarkempia ohjeistuksia ehkäisyn suhteen. Olet kuitenkin kokeillut joitakin minipillereitä, jotka aiheuttivat tiputteluvuotoja. Yleensä 3 kk kokeilujakso on minimi, jotta näkisi tuotteen soveltuvuuden itselle, joten kokeilua kannattaa venyttää yli sen 3 kuukauden tai kokeilla toista vaihtoehtoa sen sijaan. Usein yhdistelmäehkäisypillerit ovat siedetympiä (vähemmän mm. tiputteluvuotoja) ja niillekin on vaihtoehtoja olemassa . Kerrot pelkääväsi hormonien mahdollisia haitallisia vaikutuksia. Kuulostaisi nyt sieltä, että sinun kannattaa mennä keskustelemaan ehkäisyasioista ja mm. peloistasi oman paikkakuntasi ehkäisyneuvolaan tai vastaavaan paikkaan, jossa on mahdollisuus keskustella terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa ehkäisyvaihtoehdoista. Tilanteessasi on todella tärkeää huolehtia säännöllisestä ja ”kunnollisesta” raskauden ehkäisystä.
Kuvaat nykyistä tapaasi toimia seksitilanteissa: käytät kondomia osan seksikumppaneista kanssa ja osan et. Sillä tavoin et pysty varmistamaan sitä, ettetkö saisi tai tartuttaisi muihin seksitauteja, sillä ei ole olemassa ns. ”turvallisia kumppaneita”, jos kumppanit ovat olleet seksikontaktissa myös muiden kanssa sinun lisäksesi. Kun seksikumppanit sinulla vaihtuvat joka tapauksessa, on hyvin mahdollista paitsi saada itse seksitauteja, niin lisäksi tartuttaa tauteja eteenpäin kumppaneillesi, joiden kanssa et käytä kumia. Osa taudeistahan voi olla oireettomia ja tarttua silti. Sinulla kuitenkin on myös vastuu siitä, ettet tartuta tauteja kumppaneillesi. Kondomi on ainut väline, jolla niitä voi estää tarttumasta.
Se, että koet kondomin keskeyttävän seksin, on ehkä enemmän ”tekninen asia”. Kondomin asettamisen voi ottaa osaksi seksiä tavalla, joka ei vähennä kiihottumista. Se, että kondomi pitää seksitavasta toiseen siirryttäessä vaihtaa, jos välillä annat suuseksiä, on samalla tavalla mahdollista ottaa mukaan osaksi seksiä niin ettei se keskeytä sitä. Vain mielikuvitus on tässää rajana 😊
Muistathan sen, että myös suuseksissä on käytettävä suojaa eli joko kondomia tai suuseksisuojaa, koska seksitaudit tarttuvat myös suuhun/nieluun. Seksitautien varalta voisit samalla mennä seksitautitesteihin, kun hakeudut ehkäisyneuvontaan. Olisi hyvä varmistaa tilanne nyt, ja jatkossa huolehtia ehkäisyasiat niin, että minimoit paitsi riskin saada itse seksitauti myös riskin että tartutat sitä eteenpäin.
Voit halutessasi käydä juttelemassa aiheesta vielä lisää Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa. Siellä voit keskustella seksuaalineuvojan kanssa mm. seksin ja ehkäisyn yhteensovittamisesta siten, ettei kondomin käyttö tuntuisi keskeyttävän seksiä.
Mukavaa alkanutta vuotta!
Hei! Kiitos kysymyksestä!
Raskaustesti kertoo luotettavasti sen, onko raskaana, jos testin tekemisen ajoittaa oikein. Raskaustesti mittaa kehossa olevan raskaushormonin määrää, jota alkaa erittyä kehossa raskauden alettua. Kolme viikkoa raskauden alkamisen jälkeen hormonia erittyy verenkiertoon niin paljon, että sen voi todeta virtsanäytteestä tehtävällä raskaustestillä. Eli vastauksena kysymykseesi: kyllä, raskaustestin pitäisi näyttää raskaus viiden viikon kuluttua siitä, kun on ollut suojaamatonta yhdyntää. Jos raskaustesti näyttää negatiivista, mutta kuukautisesi eivät siltikään ala, kannattaa tehdä uusi testi viikon kuluttua. Jos kuukautisia ei edelleenkään kuulu, kannattaa olla yhteydessä omaan terveysasemaan.
Kuten jo asiaa itsekin pohdit, saattaa minipillereiden käytön aloituksen jälkeen esiintyä vuotohäiriöitä, kuten tiputteluvuotoa ja vuotojen epäsäännöllisyyttä. Tämä on täysin normaalia. Toimit siinä oikein, että teit varmuuden vuoksi raskaustestin, koska se on ainoa keino varmistaa/poissulkea raskaus. Jos sinulla herää kysymyksiä minipillereiden käyttöön ja vuotohäiriöihin liittyen suosittelemme sinua olemaan yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty, jotta saat parhaan mahdollisen avun juuri sinun tilanteeseesi.
Kivaa alkanutta vuotta!
Hei, kiitos kysymyksestä!
On täysin normaalia, että vuoto alkaa vasta joitakin päiviä viimeisen pillerin ottamisen jälkeen. Pillereitä käytettäessä kyse on oikeastaan ”tyhjennysvuodosta”, joka syntyy, kun elimistössä ei enää ole kohdun sisäpintaa ylläpitäviä keltarauhashormoneja. Kestää jonkin aikaa, ennen kuin nämä hormonit ovat viimeisen pillerin syömisen jälkeen hävinneet.
Tyhjennysvuoto on pääsääntöisesti niukempi ja lyhyempi kuin normaali kuukautisvuoto. Tämä johtuu syömäsi lääkkeen vaikutusmekanismista. Yhdistelmäehkäisytabletit kuten Diane Nova sisältävät estrogeenia ja kertarauhashormonia. Ne vaikuttavat aivojen keskuksiin, joista normaalisti erittyisi munasarjojen puskuhormoneja, FSH:ta ja LH:ta. Käytännössä aivot siis käsittävät asian niin, että koska elimistössä on jo estrogeenia ja keltarauhashormonia, niiden ei tarvitse komentaa munasarjoja tuotttamaan niitä. Niinpä FSH:ta ja LH:ta erittyy vain vähän, ja kun niitä on verenkierrossa vain vähän, munasarjat menevät ikään kuin lepoon. Silloin munasolu ei kypsy eikä munarakkula puhkea. Syömiesi hormonien ansioista kohdun limakalvo kuitenkin paksunee jonkin verran. Lääkkeen sisältämä estrogeeni korvaa sen estrogeenin, jota munasarjat eivät nyt eritä.
Jos tämä selitys kuulostaa turhan monimutkaiselta, niin tärkeintä on se, että ymmärrät, että on ihan normaalia, että vuodot lyhenevät ja niukkenevat, kun syö yhdistelmäehkäisytabletteja. Niukemmat vuodot ovat joillain yhdistelmäehkäisyn käyttäjillä myös nimenomainen syy sille, miksi he lääkettä käyttävät. 🙂
Mukavaa alkanutta vuotta!
Hei!
Kuulostaa siltä että olet toiminut huolellisesti ja oikein. Tablettien arvioidaan imeytyvän aikalailla kokonaan 4 tunnin kuluessa. Koska ripuli tuli vasta 16 tuntia myöhemmin, e-pillereiden ehkäisyteho ei ripulista heikentynyt. Voit siis olla asiasta huoletta! 🙂
Kivaa joulunodotusta!
Moikka!
Oikein käytettynä minipillereiden ehkäisyteho on 99%, eli sitä voidaan pitää lähestulkoon varmana ehkäisymenetelmänä. Minipillerit pitäisi muistaa kuitenkin ottaa samaan aikaan päivästä, jottei niiden ehkäisyteho heikkene. Jos kahden pillerin ottamisen väli on ollut yli 27 tuntia, ehkäisyteho on saattanut heiketä. Siinä tapauksessa seuraavien 7 päivän aikana tulisi käyttää pillereiden rinnalla jotain muutakin ehkäisyä, eli kondomia.
Eli käytännössä jos et ole muistanut ottaa jokaista pilleriä ajallaan, etkä ole myöskään käyttänyt yhdynnässä kondomia, on raskauden riski olemassa. Minimaalinen riski olisi olemassa joka tapauksessa, koska minipilleritkään eivät ole 100% varma ehkäisykeino. Kohdallasi riski voi olla kuitenkin nyt suurempi, jos et ole muistanut ottaa pilleriä joka päivä oikea-aikaisesti.
Jos asia sinua kovasti mietityttää, suosittelemme sinua ottamaan jälkiehkäisytabletin mahdollisimman pian. Mitä nopeammin lääkkeen ottaa, sitä parempi sen ehkäisyteho on. Jälkiehkäisytabletteja on markkinoilla kahdentyyppistä valmistetta. Toinen valmiste tulee ottaa viimeistään 72 tuntia yhdynnästä parhaan vaikutuksen saamiseksi. Toisen valmisteen voi käyttää vielä 120 tunnin (viiden päivän) kuluttua yhdynnästä. Voit ostaa jälkiehkäisytabletin apteekista ja lukea siitä vielä lisää Hyvä kysymys -sivun artikkelista.
Moi!
Yhdistelmäehkäisyn teho perustuu tosiaan ovulaation, eli munasolun irtoamisen estoon. Mistäköhän olet saanut käsityksen, että alavatsakipu kesken pillerilaatan johtuisi ovulaatiosta? Vai päättelitkö näin itse?
Kipua alavatsassa voi aiheuttaa moni muukin asia, joten valitettavasti sen syytä on vaikea nyt tämän viestin perusteella arvioida. Alavatsassa sijaitsee mm. paksupuolen viimeiset mutkat, virtsarakko, kohtu ja toki myös paksu kerros lihasta ja jänteitä jne. Kipu voi liittyä myös jonkin näistä toimintaan, eikä siis välttämättä ole ovulaation aiheuttamaa, vaan jotain muuta kipua.
Syömällä e-pillerit säännöllisesti ohjeen mukaan ovulaatio estyy täydellisesti. Huolimattomuus pillereiden ottamisessa, unohtelut ja pitkittynyt taukoviikko taas voivat lisätä riskiä ovulaation tapahtumiselle, jolloin voi myös tuntea ovulaatioon liittyvää kipua. Voit hyvin luottaa pillereiden tehoon, jos olet käyttänyt niitä huolellisesti, eli ottanut pillerit niiden käyttöohjeen mukaan säännöllisesti ja oikea-aikaisesti.
Jos kipusi vielä jatkuvat, suosittelemme sinua varaamaan ajan lääkärille, jotta kipujen syy saadaan selvitettyä ja saat niihin tarvitsemasi avun.
Moi!
Kyllä, käytä viikon ajan vielä lisäehkäisyä. Näin voit olla aivan varma siitä, että ehkäisy on luotettavaa. Viikon kuluttua voit jättää lisäehkäisyn pois ja jatkaa pelkillä pillereillä. Jos sinulla herää vielä muuta kysyttävää minipillereiden käyttöön liittyen, kannattaa lukea huolellisesti pillereiden käyttöohjeet ja olla tarvittaessa suoraan yhteydessä tahoon, josta ne on sinulle määrätty.
Mukavaa loppusyksyä!
Hei!
Kysymyksesi perusteella käsitän, että olet ollut hyvin huolellinen pillereiden syömisessä, ja söit ainoastaan eri pillerin levyltä kuin mikä olisi ollut vuorossa. Voit olla huoletta: sillä ei ole mitään merkitystä, minkä pillerin syöt, koska kaikissa minipillereissä on täysin sama sisältö. Pakkaustapa, jossa kullekin eri päivälle on nimetty oma pillerinsä, johtuu vain siitä, että helpommin huomaat, jos olet unohtanut ottaa pillerin.
Oikein käytettynä minipillereiden ehkäisyteho on 99%, eli sitä voidaan pitää lähestulkoon varmana ehkäisymenetelmänä. Minipillerit pitäisi muistaa kuitenkin ottaa samaan aikaan päivästä. Pillereiden syömisjärjestyksellä ei siis ole väliä, mutta jos kahden pillerin ottamisen väli on ollut yli 27 tuntia, ehkäisyteho on saattanut heiketä. Siinä tapauksessa seuraavien 7 päivän aikana tulisi käyttää pillereiden rinnalla jotain muutakin ehkäisyä, eli käytännössä kondomia.
Keskeytetty yhdyntä ei ole varma keino ehkäistä raskautta, koska peniksestä saattaa tulla pieniä määriä touhutippoja, eli esiliukastetta jo ennen laukeamista. Esiliukasteen seassa voi olla hedelmöityskykyisiä siittiöitä, joskaan aina niitä ei ole. Jos esiliukastetta päätyy emättimeen, voi raskauden mahdollisuus siis olla olemassa, mikäli raskautta ei ehkäistä muulla tavoin. Koska sinulla on käytössä minipillerit, ei sinulla pitäisi olla huolta raskaudesta, jos vain olet ottanut pillerit säännöllisesti ja oikea-aikaisesti. Jos raskautta on syytä epäillä, saa asiaan selvyyden vain tekemällä raskaustestin.
Jos jokin kerta kävisikin niin, ettet ole muistanut ottaa minipilleriä ollenkaan tai ajallaan, etkä ole käyttänyt kondomiakaan, voit ostaa apteekista jälkiehkäisytabletin. Sen teho on sitä parempi, mitä nopeammin sen ottaa yhdynnän jälkeen. On kuitenkin hyvä muistaa, että jälkiehkäisy on tarkoitettu vain hätätapausten varalle, eikä se ole ensisijainen ehkäisykeino.
Hei!
Oikein käytettynä e-pillereiden ehkäisyteho on hyvä, mutta ei kuitenkaan 100%. On siis epätodennäköistä, joskaan ei mahdotonta, että olisit raskaana, jos olet muistanut ottaa pillerit säännöllisesti ja ajallaan, ja seurasit tarkasti ohjeita, kun aloitit pillereiden syömisen. E-pillereiden pakkausselosteesta voit lukea pillereiden käytöstä tarkemmin ja esimerkiksi siitä, montako tuntia pillerin ottaminen saa myöhästyä, ennen kuin se vaikuttaa valmisteen ehkäisytehoon. Jos raskauden mahdollisuus kovasti mietityttää sinua, kannattaa tehdä raskaustesti, jotta saat asiaan varmuuden. Mikäli raskaustesti on negatiivinen, suosittelemme, että olet yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty, jotta voit keskustella oireistasi ja käyttämästäsi ehkäisystä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Hei ja kiitos viestistäsi!
Kerroit, että sinulla on ollut jonkin aikaa alavatsakipuja ja pohdit, voisiko raskaus olla mahdollinen. Alavatsakivut voivat johtua monesta syystä. Taustalla voi olla esimerkiksi suolistoperäisiä tai gynekologisia syitä. Myös kuukautiskierron eri vaiheisiin voi liittyä erilaisia tuntemuksia ja esimerkiksi ovulaation aikaan voi tuntua pientä kipua.
Kerroit, että sinulla on käytössä e-pillerit. Ohjeiden mukaan käytettynä e-pillerit ovat varsin luotettava ehkäisykeino. Jos siis olet käyttänyt pillereitä ohjeen mukaan, ei raskaus liene kohdallasi todennäköinen. Raskaus alkaa tavallisimmin penis-emätinyhdynnässä, jossa ei käytetä mitään ehkäisymenetelmää. Periaatteessa on mahdollista tulla raskaaksi myös esimerkiksi käsien välityksellä, jos sormissa on tuoretta spermaa ja ne viedään emättimeen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole kovin yleinen raskaaksi tulemisen tapa. Kertomasi tilanteen perusteella, sinulla ei siis tosiaan liene syytä huoleen.
On myös hyvä muistaa, ettei raskautta voi päätellä oireiden perusteella. Jos raskauden mahdollisuus jossain vaiheessa mietityttää, on raskaustestin tekeminen ainoa tapa varmistaa asia.
Jos alavatsakivut jatkuvat vielä pidempään ja niihin liittyisi esimerkiksi poikkeavia vuotoja, on hyvä olla yhteydessä lääkäriin kipujen syyn selvittämiseksi.
Tsemppiä loppuvuoteen!
Moi ja kiitos hyvästä kysymyksestä! On hienoa, että mietit tupakkatuotteiden ja ehkäisyvalmisteiden samanaikaisen käytön vaikutuksia.
Ensiksi haluamme tähdentää, että nuuskaaminen ja tupakan polttaminen on tapa, josta sinun kannattaa pyrkiä eroon ihan terveytesi takia. Tämän varmasti jo hyvin tiesitkin. Pyöräytä itsellesi hyvä syy lopettaa ja hae apua lopettamiseen omalta terkkariltasi ja Fressiksen lopettamisen tuki -sivulta. Lataa myös kännykkääsi Erovirasto-sovellus, joka tsemppaa ja tukee sinua lopettamispäätöksessäsi.
Tupakka ja nuuska sekä yhdistelmäehkäisy (kuten perinteiset e-pillerit, ehkäisyrengas ja ehkäisylaastari) eivät sovi yhteen. Yhteiskäyttö voi aiheuttaa verenkiertohäiriöitä, jotka voivat olla hengenvaarallisia, jos ne tapahtuvat sydämessä tai aivoissa. Turvallisempaa on käyttää pelkkää keltarauhashormonia sisältäviä ehkäisyvalmisteita. Näitä ovat minipillerit, ehkäisykapselit ja hormonikierukat. Myös kondomi ja kuparikierukka, joissa ei ole hormoneja, ovat turvallisia ehkäisymenetelmiä tässä tilanteessa.
Me täällä Fressiksessä haluamme kannustaa sinua lopettamaan tupakoinnin ja nuuskaamisen. Pystyt siihen kyllä! Lopettamisesta on paljon muutakin hyötyä kuin se, että voit käyttää kaikenlaisia ehkäisyvalmisteita. Tupakointi mm. vanhentaa ihoa ja nuuskaaminen aiheuttaa suuhun pahalta haisevia limakalvomuutoksia. Lue vielä lisää tupakka- ja nikotiinituotteiden terveyshaitoista täältä.
Hei ja kiitos kysymyksestä!
E-pillereiden käyttö aloitetaan yleensä ensimmäisenä vuotopäivänä, niin kuin olet tehnytkin. Joillakin pillereillä ehkäisyteho alkaa heti ensimmäisestä pilleristä, kun pillerit on aloitettu pakkausselosteen ohjeen mukaan ensimmäisenä vuotopäivänä. Joidenkin merkkien kanssa pitää käyttää kondomiehkäisyä reilun viikon verran pillereiden aloituksen jälkeen. On tärkeää tarkistaa e-pillereiden pakkausselosteesta, miten omien pillereiden kanssa tulee toimia.
Jotta e-pillereiden ehkäisyteho säilyy, tulisi pillerit ottaa säännöllisesti joka päivä suunnilleen samaan aikaan. Eli jos olet ottanut pillerin illalla, niin ehkäisytehon kannalta tärkeää on, että ottaisit pillerin jatkossa suunnilleen samaan aikaan. On kuitenkin hyvä huomioida, että pillereissä voi olla merkkikohtaisia eroja ja joissain pillereissä saatetaan suositella, että pillerit otetaan joka päivä samaan aikaan ja toisissa esimerkiksi aamupäivän aikana. Tämäkin kannattaa tarkistaa pillereiden pakkausselosteesta.
Jos sinua mietityttää jokin asia e-pillereiden käyttöön liittyen, kannattaa olla yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty tai kysyä neuvoa apteekista.
Mukavaa syksyä!
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Dienorette-pillereiden pakkausselosteessa on kerrottu, että 7 vihreää tablettia eivät sisällä lääkeaineita. Sen vuoksi niitä kutsutaan lumetableteiksi ja niillä ei siis ole vaikutusta ehkäisytehoon. Lumetabletit ovat yleensä olemassa e-pillereiden pakkauksessa sitä varten, että pillerit muistaisi ottaa paremmin säännöllisesti päivittäin.
Mikäli sinulla ilmenee vielä kysyttävää e-pillereiden käyttöön liittyen, on hyvä olla yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty tai kysyä neuvoa apteekista.
Mukavaa syksyä!
Hei! Olisi varmaankin hyvä, että soitat terveydenhoitajalle ja juttelet asiasta.
Periaatteessa minipillereillä toteutetun ehkäisyn voi aloittaa myös muulloin kuin kuukautisten aikaan, kunhan kondomiehkäisyä on käytetty huolellisesti edeltävät viikot. Eli pillerit aloittaessa ei saa olla raskaana, ja jos siihen on pieninkään mahdollisuus, tulisi asiaan saada varmuus raskaustestillä. Lisäksi kondomia on käytettävä vielä ensimmäisenä pilleriviikkona lisäehkäisynä. Toivon kuitenkin, että juttelet oman terveydenhoitajasi kanssa tästä asiasta ja saat juuri sinun tilanteeseesi istuvan vastauksen.
Uskoisin, että neuvolatapaamisella sinulle ei tehdä gynekologista tutkimusta, jos sinulla ei ole mitään vaivoja, etkä itse toivo tutkimusta. Eri paikkakunnilla ja toimipisteissä on erilaisia tapoja. Tämäkin asia selviää terveydenhoitajalta kysymällä.
Mukavaa syksyä!
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Hienoa, että mietit ehkäisyyn liittyviä asioita. Kun ehkäisyn aloittaminen on ajankohtaista, kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan, ehkäisyneuvolaan (voit vaikkapa googlata, onko paikkakunnallasi sellainen) tai omaan terveysasemaasi ja kertoa, että haluaisit keskustella ehkäisystä. Heidän kanssaan voit jutella erilaisista ehkäisyvaihtoehdoista ja saada tarvittaessa reseptin sinulle sopivaan ehkäisyvalmisteeseen.
E-pillereiden hankkimisesta ei tarvitse kertoa vanhemmille eikä niihin tarvitse vanhempien lupaa. Se on sinun yksityisasiasi ja saat itse päättää, kenelle kerrot seksuaaliterveyteen liittyvistä asioistasi. Osassa kunnissa on myös käytössä maksuton ehkäisy, jolloin saat ehkäisyn tietyksi ajaksi maksutta. Sinun ei siis välttämättä myöskään pillereiden kustannustenkaan vuoksi tarvitse huolehtia siitä, pitääkö sinun kertoa asiasta vanhemmillesi.
Mikäli sinulla kuitenkin on luottamukselliset välit vanhempiesi kanssa, niin ehkäisystäkin kannattaa toki heille puhua. Vaikka keskustelu tästä aiheesta voi tuntua haastavalta, on se kuitenkin ihan luonnollinen osa omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimista.
Tässä yhteydessä on vielä hyvä muistaa, että e-pillerit eivät suojaa seksitaudeilta. Muistathan siis tarvittaessa huolehtia seksitautien ehkäisystä käyttämällä kondomia/suuseksisuojaa. Lisätietoa aiheesta voit lukea Väestöliiton sivuilta.
Aurinkoista syksyn jatkoa!
Hei!
Hyvä kysymys! Kyllä, sinulla on oikeus vaatia seksitautitestausta ja sitä myötä varmistaa, ettei tartuntariskiä ole. Sinulla on oikeus päättää omasta kehostasi, myös siitä, että et halua seksitauteja ja että et halua tartuttaa niitä toiselle. Testaus on järkevää ja suositeltavaa ennen seksiä toisen kanssa. Ei kannata ottaa tietoista riskiä tartunnasta!
On kuitenkin hyvä muistaa, että seksitaudit tarttuvat myös muussa kuin penis-emätinseksissä. Siksi seksitautitestit pitää ottaa sieltä osasta kehoa, missä seksiä on kohdistunut: suusta, jos on ollut suojaamatonta suuseksiä tai peräaukosta, jos on ollut suojaamatonta anaaliseksiä. Seksitautitesteihin voi hakeutua oman terveysasemalle tai esim. oman kaupungin sukupuolitautien poliklinikalle. Lisätietoa testauspaikoista löydät täältä.
Seksitautien tarttumisesta voit lukea lisää Hyvä Kysymys -palvelusta.
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Hienoa, että pohdit ehkäisyasioita 😊 Yleisesti kuukautisten aikaan voi harrastaa seksiä ihan normaalisti, mutta ehkäisystä tulee huolehtia myös kuukautisten aikana. E-pillerit ohjeiden mukaan säännöllisesti syötynä on erittäin hyvä raskauden ehkäisykeino myös tyhjennysvuodon aikana eli pilleriliuskojen välissä/lumetablettien aikana. Kondomi yhdessä e-pillereiden kanssa toki tehostaa ehkäisytehoa. E-pillerit eivät kuitenkaan suojaa seksitaudeilta, ja siksi kondomi olisi hyvä olla. Jos seksitaudeista ei ole vaaraa (voit lukea lisää seksitaudeista täältä) ja e-pillerit ovat käytössä, ei kondomi ole välttämätön raskauden ehkäisyn kannalta.
Jos sinulla nousee kysyttävää liittyen e-pillereihin, ole rohkeasti yhteydessä ne sinulle määränneeseen tahoon.
Raskauteen liittyen suosittelen lukemaan tämän Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta.
Kivaa kesää!
Hei!
Asia selkeästi huolettaa sinua kovasti. Pillereiden pakkausselosteessa on ohjeistettu ottamaan yhteyttä lääkäriin, mikäli on ottanut tabletteja enemmän kuin pitäisi. Vaikka tilanteesta on kulunut jo aika paljon aikaa, suosittelen, että olet yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty tai esimerkiksi kuntasi ehkäisyneuvolaan. Sieltä saat varmasti lisätietoa asiasta.
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Kuukautiskierron pituus on yksilöllistä, mutta normaalina kuukautiskierron pituutena pidetään 24–35 päivää, keskimäärin se on naisilla 28 päivää. Nuorella kuukautisten alkamisen jälkeen kierto voi olla epäsäännöllinen ja siinä voi olla pidempiä taukojakin muutaman vuoden ajan. Joillakin kierto on epäsäännöllisempi sen jälkeenkin.
Kuukautiskiertoon voi vaikuttaa runsas urheilu, ylipaino ja alipaino tai stressi. Epäsäännöllisten tai harvan kierron taustalla voi olla myös jokin yleissairaus, kuten esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tai keliakia. On kuitenkin myös mahdollista, ettei harvan ja epäsäännöllisen kierron taustalla ole mitään hoidettavaa syytä. Terveelliset elintavat eli kohtuullinen liikunta, normaalipaino ja tupakoimattomuus edesauttavat normaalia kuukautiskiertoa ja munasarjojen toimintaa. Tarvittaessa epäsäännöllisiä kuukautisia voidaan säännöllistää myös hormonilääkityksellä eli e-pillereillä tai keltarauhashormonipillerikuureilla. E-pillerit ovat kätevät, jos tarvitaan myös raskauden ehkäisyä.
Kohdallasi ei välttämättä ole kyse siis mistään poikkeavasta tai vaarallisesta asiasta, vaikka kuukautisissa on nyt ollut taukoa. Voisit kuitenkin olla yhteydessä asiasta esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan. Näin saat huolen pois mielestäsi ja ohjeet siihen, onko tilannetta hyvä vielä vain seurailla vai onko sitä syytä tutkia tarkemmin.
Kivaa kevään jatkoa!
Moikka!
Esitit hyvän kysymyksen. Ihmettelit niukkaa ruskeaa vuotoa, joka ilmaantui käytettyäsi yhdistelmäehkäisypillereitä noin kuukauden ajan ilman taukopäiviä. Kyseessä lienee ennemmin tiputteluvuoto, mutta sinänsä vuodon nimellä ei tässä ehkä ole merkitystä.
Kuten itsekin pohdit, hakeutuu kehosi tosiaan seuraavien kuukausien aikana uuteen tasapainoon hormoniehkäisyn kanssa. Sinun kannattaa jatkossa kirjata vuodot ylös. Jos tuntuu, että vuotoja on vielä monen kuukauden kuluttua ja ne häiritsevät, on sitten helpompi lääkärisi kanssa miettiä, mihin suuntaan lääkitystä kannattaa lähteä korjaamaan. Muutama kuukausi kannattaa siis aina seurata tilannetta ja antaa keholle aikaa.
Hyvää kevättä!
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Erityisesti minipillereiden käytön alussa voi esiintyä erilaisia vuotohäiriöitä. Tämän jälkeen tilanne usein tasoittuu. Osalla vuodot jatkuvat normaalisti, mutta on myös ihan tavallista, että vuodot voivat jäädä myös kokonaan pois.
Ohjeiden mukaan säännöllisesti käytettynä minipillereiden ehkäisyteho on hyvä. Kerroit, että olet ottanut pillerit aina oikeaan aikaan. Raskaus ei tällöin ole kohdallasi kovinkaan todennäköinen. Valitettavasti mikään ehkäisykeino ei kuitenkaan ole 100% varma, joten pienenpieni raskauden mahdollisuus on aina olemassa. Jos mietit raskauden mahdollisuutta, on raskaustesti ainoa tapa varmistaa asia.
Jos sinua vielä huolestuttaa jokin asia pillereiden käyttöön ja kuukautisvuotoihin liittyen, on hyvä olla yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty. Siellä he osaavat neuvoa sinua tarkemmin tilanteessasi.
Moikka!
Minipillereiden pakkausselosteessa on tarkat ohjeet siihen, miten pillereiden aloituksen kanssa tulisi toimia. Pääsääntönä on kuitenkin yleensä se, että mikäli pillerit aloitetaan kuukautisten ensimmäisenä vuotopäivänä ei lisäehkäisyä tarvita. Jos pillerit aloitetaan muuna ajankohtana, eli ns. quick start -aloituksena, tulee kondomia käyttää lisäehkäisynä yleensä noin viikon ajan. On myös hyvä muistaa, että kondomi on ainoa keino suojautua seksitaudeilta.
Varmistathan toimintaohjeet siis pillereidesi pakkausselosteesta. Mikäli sinulla herää vielä jotain kysyttävää minipillereiden käytöstä, on hyvä olla yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty.
Kivaa kevään jatkoa! 😊
Moikka!
Erityisesti minipillereiden aloituksen yhteydessä on ihan tavallista, että esiintyy vuotohäiriöitä muutamien ensimmäisten kuukausien (n.3kk) aikana. Tämän jälkeen tilanne usein tasoittuu. Osalla vuodot jatkuvat normaalisti ja osalla vuodot voivat jäädä kokonaankin pois.
Voit siis hyvin seurailla vielä tilannetta. Mikäli vuotohäiriöt kuitenkin pitkittyvät tai tilanne muuten häiritsee sinua, on hyvä olla yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty.
Tsemppiä kevääseen! 😊
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Kysymyksestäsi ei käy ilmi, mistä valmisteesta on kyse ja missä vaiheessa kiertoa tämä harmillinen oksentaminen on tapahtunut. On ihan totta, että e-pillerin vaikuttavat aineet eivät välttämättä ole ehtineet imeytyä elimistöön 3-4 tunnin aikana ja siten ehkäisyteho on voinut heikentyä. Valmisteesta riippuen, pakkausten tuoteselosteissa on ohjeistus juuri tällaisia tilanteita varten. Oletkin ilmeisesti toiminut näin eli ottanut uuden pillerin heti oksentamisen jälkeen. Mutta ehdottomasti kannattaa katsoa pakkausselosteesta tarkat toimintaohjeet, sillä joissakin tilanteissa on esimerkiksi tarve lisäehkäisylle (esim. kondomi) tietyn aikaa.
Kysyit, mistä tiedät, ettet ole raskaana. Kerrot, että kuukautisesi olisi määrä alkaa viikon päästä, joten se on varmasti ”nopein” tapa saada asiaan varmuus. Jos asia jää kuitenkin vielä vaivaamaan tai kuukautisesi eivät ala, voit tehdä raskaustestin, mutta sen tekeminen kannattaa vasta kolme viikkoa yhdynnän/ suojaamattoman seksin jälkeen. Tarvittaessa voit myös kysyä lisäneuvoa esimerkiksi opiskeluterveydenhuollosta. Lisätietoa raskaustestin tekemisestä ja oikeasta ajankohdasta täältä.
Tsemppiä kevääseen!
Moikka!
E-pillereitä käytettäessä tuleva ”tyhjennysvuoto” on periaatteessa samaa tavaraa kuin kuukautiset. Kohdun limakalvo siis vuotaa pois kuukautisten tapaan. Verrattuna normaaliin kuukautiskiertoon, e-pillereitä käytettäessä ei kuitenkaan tapahdu ovulaatiota, eli munarakkula ei kypsy eikä munasolu irtoa.
Pohdit, voisiko jonkinlaista vuotoa tulla myös silloin, jos olisi raskaana. Varsinaisia kuukautisia ei tule raskauden aikana, mutta tosiasia on, että joskus raskauden aikana voi ilmetä vuotoa. Useimmiten vuoto on tällöin kuitenkin niukkaa ja normaalia kuukautisvuotoa vaaleampaa.
Mikäli ehkäisypillereitä käyttää ohjeen mukaan, on hyvin epätodennäköistä, että tulisi raskaaksi. Valitettavasti tässäkään asiassa ei kuitenkaan ole 100% varmuutta. Eli jos alat huomaamaan raskauden oireita (pahoinvointi, rintojen turpoaminen jne.) ja/tai tyhjennysvuoto ei tulisi normaalisti ja tiedät olleesi yhdynnässä viimeisen kierron aikana, kannattaa tehdä raskaustesti.
Moikka!
E-pillereillä voit tosiaan siirtää kuukautisia jättämällä lumepillerit väliin ja aloittamalla seuraavan pilleriliuskan edellisen perään. Käytännössä ole olemassa mitään maksimimäärää sille, kuinka monta pilleriliuskaa voi syödä putkeen, eikä useamman liuskan syömisestä peräkkäin ole sinänsä haittaa. Etenkin matalahormonisilla e-pillereillä ongelmana voi kuitenkin olla se, ettei pillerin nk. vuotokontrolli riitä pitämään kohdun limakalvoa kasassa usean kuukauden ajan. Tällöin seurauksena voi olla joko niukkaa epäsäännöllistä vuotoa tai ennen suunniteltua taukoviikkoa alkavat kuukautiset.
Mikäli kaipaat vielä tarkemmin neuvoa tilanteeseen tai sinua mietityttää jokin muu asia e-pillereiden käytössä, suosittelen olemaan yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty 😊
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Jos e-pillereitä käyttää ohjeiden mukaan, on niiden raskauden ehkäisyteho hyvä. Raskauden mahdollisuus on siis mitä luultavimmin hyvin pieni. Voit toki varmuuden vuoksi tehdä raskaustestin, jos raskauden mahdollisuus yhtään epäilyttää. Lue lisää raskaustestin tekemisestä täältä.
Muistathan kuitenkin, että e-pillerit eivät suojaa seksitaudeilta. Jos jommallakummalla teistä on ollut aikaisempia seksikumppaneita, on olemassa seksitaudin tarttumisen riski. Eri ehkäisykeinoista kondomi on ainoa tapa ehkäistä seksitautien tarttumista. Jos on harrastanut suojaamatonta seksiä, on hyvä käydä varmuuden vuoksi seksitautitesteissä.
Tsemppiä kevääseen!
Moikka!
Hienoa, että huolehdit ehkäisyyn liittyvistä asioista! Ohjeistuksen mukaan säännöllisesti käytettynä minipillereiden ehkäisyteho on oikein hyvä. Sen ehkäisyteho on noin 99 prosenttia. Mikään ehkäisymenetelmä ei valitettavasti kuitenkaan ole 100% varma, joten pienenpieni raskauden mahdollisuus on aina olemassa. Suurin osa raskauksista alkaa kuitenkin unohtuneen pillerin takia.
Jos olette toistenne ensimmäiset seksikumppanit, ei seksitaudin vaaraa ole. Mikäli teillä on kuitenkin ollut suojaamattomia yhdyntöjä aiempien kumppaneiden kanssa, on hyvä muistaa myös seksitaudeilta suojautuminen. Kondomi on ainoa ehkäisykeino, joka suojaa myös seksitaudeilta. Jos kondomista halutaan luopua, on molempien osapuolten hyvä käydä ensin seksitautitesteissä.
Aurinkoista kevään alkua! 😊
Moikka! Sinun olisi hyvä varmasti jutella tilanteesta terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Voisit olla yhteydessä tahoon, josta sait ehkäisyn tai sitten ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai ehkäisyneuvolaan, jos kotipaikkakunnallasi on sellainen. Myös opiskeluterveydenhuollossa terveydenhoitaja osaa ohjata eteenpäin.
Minipillereiden käytön alussa on normaalia, että voi esiintyä epäsäännöllistä tiputteluvuotoa muutaman ensimmäisen kuukauden ajan ja sitten tilanne tasoittuu. Osalla kuukautiset jatkuvat normaalisti ja osalla jäävät pois kokonaan. Kuulostaa kuitenkin siltä, että sinulla on ollut vuotoa aika paljon ja näin ”sähköpostitse” tilannetta on vaikea arvioida. Voi olla, että vielä voidaan odotella ja seurata tai sitten olisi hyvä miettiä toista valmistetta.
Moikka!
En valitettavasti ihan tarkkaan saa kiinni, mitä kysymykselläsi tarkoitat. Jos e-pillereitä käyttää ohjeistuksen mukaan säännöllisesti, on niiden ehkäisyteho voimassa koko ajan, myös lumepillerijakson. Lisäehkäisyä tulisi alkuun (yleensä noin viikon ajan) käyttää esimerkiksi silloin, jos pillereiden aloitus on tapahtunut ns. quick start -aloituksena, eli muulloin, kuin ensimmäisenä vuotopäivänä. Myös pillereiden aloittamiseen synnytyksen jälkeen tai siirryttäessä toiseen valmisteeseen on olemassa oma ohjeistuksensa. Valmisteen pakkausselosteessa on kerrottu toimintaohjeet erilaisissa tilanteissa.
Suosittelen vielä olemaan yhteydessä lääkäriin, mikäli olet epävarma pillereiden käytöstä tai lisäehkäisyn tarpeesta omassa tilanteessasi.
Hei!
Kirjoitat, että kuukautisesi, joiden yhteydessä aloitit pillerit olivat tosi niukat ja siksi mietit, oliko tämä vuoto ylipäätään varsinainen kuukautisvuoto. En valitettavasti voi tietää vastausta tähän. Ei ole kuitenkaan väärin aloittaa pillereitä ns. Quick startina eli muuna aikana kuin kuukautisten ensimmäisinä päivinä. Ainoa asia, mikä pitää silloin olla mielessä, on että jos on yhdyntöjä, pitää käyttää myös kondomia ensimmäisen 7 vrk ajan.
Se, millaiset kuukautisesi tulevat olemaan pillerin kanssa, selviää seuraavien kuukausien aikana. Joillain kuukautisvuodot jäävät pois, joillain vain niukentuvat pillerin aloittamisen jälkeen. Toisilla vuodot pysyvät ennallaan ja toisilla jopa lisääntyvät. Kierron ja vuotojen vakiintuminen voi kestää muutamia kuukausia. Eli oikeastaan voit vain odotella ja seurailla tilannetta.
Hyvää kevättä!
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Hienoa, että pohdit e-pillereiden vaikutusta ja ehkäisytehoa. E-pillereiden säännöllisen syömisen ehkäisyteho perustuu siihen, että ne ehkäisevät munarakkulan kehittymisen ja munasolun irtoamisen (eli ovulaation). E-pillerit vaikuttavat myös kohdunkaulan liman koostumukseen siten, etteivät siittiöt pääse hedelmöittämään irronnutta munasolua. Kun e-pillereitä syö säännöllisesti koko liuskan, ehkäisyteho säilyy myös lumetablettien syönnin ajan.
Jos unohtaa pillerin, raskauden riski riippuu siitä, missä kierron vaiheessa pillerin unohtaa ja kuinka monta päivää on yhtäjaksoisesti muistanut syödä pillereitä ennen unohdusta. Esimerkiksi ensimmäisellä liuskaviikolla unohtunut pilleri voi aiheuttaa sen, että kypsymään lähtenyt munasolu jatkaakin kehittymistä. Tällöin raskaus on siis mahdollinen. Periaatteessa 7 päivän yhtäjaksoinen pillereiden käyttäminen vaikuttaa niin, että keskushermoston oma munasarjoja ohjaava hormonitoiminta lamaantuu. Jos pillerin unohtaa ottaa, on aina kuitenkin varminta käyttää kondomia viikon ajan. Tällöin 7 päivän yhtäjaksoinen pillereiden käyttö toteutuu ja raskaaksi tuleminen tällä välin estyy kondomin avulla. Unohduksia voi sattua ja silloin kannattaa aina katsoa ohjeet käyttämänsä pillerin pakkausselosteesta – ja toimia niiden mukaan.
Toivottavasti vastaukseni lisäsi ymmärrystäsi e-pillereiden toiminnasta ja ehkäisytehosta. Jos sinulla nousee lisäkysymyksiä e-pillereihin liittyen, ole rohkeasti yhteydessä siihen tahoon, joka on sinulle pillerit määrännyt.
Aurinkoista alkuvuotta!
Moikka ja kiitos viestistä!
Kuvaamasi tuntemukset alavatsalla, voivat todennäköisesti liittyä kuukautiskierron vaiheeseen. Muita tällaisia kuukautiskiertoon liittyviä oireita voivat olla esimerkiksi rintojen arkuus tai vatsan turvotus. Oireet ilmenevät usein kuukautiskierron loppupuolella.
Kertomasi mukaan olet syönyt pillereitä ohjeiden mukaisesti, joten raskaus ei kohdallasi liene todennäköinen. Mikäli raskauden mahdollisuus jostain syystä vielä kuitenkin mietityttää sinua, ainoa tapa varmistua asiasta on tehdä raskaustesti.
Mukavaa kevään odotusta!
Hei ja kiitos viestistäsi!
Jos Jutan seksitautitesti oli negatiivinen, ei tartuntavaaraa ole. Kaikkia seksitauteja ei kuitenkaan testata, vaan ne todetaan oireiden ilmaannuttua. Tällaisia seksitauteja ovat kondylooma ja herpes. Näiden seksitautien tartuntaketjua on usein mahdotonta selvittää, sillä oireet voivat ilmaantua jopa vuosien kuluttua tartunnan jälkeen. Mahdollisista oireista onkin aina hyvä kertoa kumppanille, eli Jutan ja uuden kumppanin on hyvä kertoa toisilleen, jos oireita ilmaantuu tai on joskus ollut. Erilaisista seksitaudeista voi lukea lisää esimerkiksi Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta.
Vaikkei Jutan uudella kumppanilla ole nyt muita seksisuhteita, on otettava huomioon myös aiemmat seksisuhteet. Jos aikaisempien seksikumppaneiden kanssa on harrastettu suojaamatonta seksiä eikä ole seksitautitestein poissuljettu tautien mahdollisuutta, on uusi kumppani voinut tietämättään tartuttaa Jutan. Tällaisessa tapauksessa molempien olisi hyvä käydä seksitautitesteissä. Jos uudella kumppanilla ei ole kuitenkaan ollut aikaisempia seksisuhteita, ei tartuntavaaraa ja syytä seksitautitesteille ole.
Seksitautitesteistä on hyvä muistaa, että luotettavan tuloksen saamiseksi seksitautitesteihin on mentävä oikeaan aikaan ja näyte on otettava oikeista paikoista. Seksitautien tarttumisesta ja testauksesta voi lukea lisää esimerkiksi Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta.
Hyvää syksyä!
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Kuukautiskierron pituus on yksilöllistä, mutta normaalina kuukautiskierron pituutena pidetään 24–35 päivää, keskimäärin se on naisilla 28 päivää. Jos kuukautiset tulevat harvemmin kuin viiden viikon tai jopa useiden kuukausien välein, puhutaan oligomenorreasta. Nuorella kuukautisten alkamisen jälkeen kierto voi olla epäsäännöllinen ja siinä voi olla pidempiä taukojakin muutaman vuoden ajan. Joillakin kierto on epäsäännöllisempi sen jälkeenkin.
Kuukautiskiertoon voi vaikuttaa runsas urheilu, ylipaino ja alipaino tai stressi. Epäsäännöllisten tai harvan kierron taustalla voi olla myös jokin yleissairaus, kuten esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tai keliakia. Epäsäännöllisen kierron taustalla voi olla myös munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, johon liittyy myös ylipaino ja karvoituksen lisääntyminen. On kuitenkin myös mahdollista, ettei harvan ja epäsäännöllisen kierron taustalla ole mitään hoidettavaa syytä. Ylipainoosi on vaikea ottaa kantaa, koska en tiedä pituuttasi ja painoasi. Terveelliset elintavat eli kohtuullinen liikunta, normaalipaino ja tupakoimattomuus edesauttavat normaalia kuukautiskiertoa ja munasarjojen toimintaa. Tarvittaessa epäsäännöllisiä kuukautisia voidaan säännöllistää myös hormonilääkityksellä eli e-pillereillä tai keltarauhashormonipilleri kuureilla. E-pillerit ovat kätevät, jos tarvitaan myös raskauden ehkäisyä.
Jos kuukautistesi epäsäännöllisyys vaivaa sinua, voisit käydä terveyskeskus- tai opiskeluterveydenhuollon lääkärin kanssa keskustelemassa asiasta. Joillakin paikkakunnilla on myös ehkäisyneuvola, joka mahdollisesti voi auttaa tämän tyyppisissä asioissa. Tarvittaessa asiaa voidaan tutkia enemmän ja ottaa verikokeita, kuten kilpirauhaskokeet. Halutessasi voit toki myös varata ajan yksityisesti gynekologille.
Olit pohtinut myös nänniesi muotoa ja kokoa. Olet 17-vuotias ja kuukautiset ovat alkaneet jo viisi vuotta sitten. Murrosiän kehityksesi taitaa olla jo pitkälti päättynyt ja rintasi kehittyneet sen myötä. Rintoja ja nännejä on lopulta yhtä paljon erilaisia kuin maailmassa on naisia. Toisilla nännin alue ja nännit ovat suuremmat tai tummemmat kuin toisilla, toisilla taas pienemmät ja vaaleammat. Mitään oikeaa muotoa tai kokoa rintojen tai nännien suhteen ei ole olemassa. Rinnat ja nännit muotoutuvat myös elämän aikana vielä aikuisenakin esimerkiksi raskauden ja imetyksen jälkeen. Kuulostaa siltä, että sinulla on ihan normaalisti kehittyneet rinnat ja nännit.
Mukavaa alkanutta elokuuta!
Sivut haulla: e-pillerit
Mitä ravintoaineita keho tarvitsee? – Vitamiinit, kivennäisaineet ja muut aineet
Monipuolisesta ruokavaliosta saa pääsääntöisesti riittävän määrän kaikkia vitamiineja ja kivennäisaineita, poikkeuksena D-vitamiini, jota suositellaan napsittavaksi myös purkista.
Ehkäisy
Ehkäisystä puhuttaessa tarkoitetaan sekä raskauden ehkäisyä että seksitaudeilta suojautumista.
Artikkelit haulla: e-pillerit
Ruokatottumukset minttiin, tässä vinkit!
Säännöllinen ja monipuolinen ruokailu on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Tsekkaa infograafista, mitä sen osalta olisi hyvä huomioida.
Hormonaalinen ehkäisy – tiesitkö tämän?
Pilleri, kierukka, laastari, rengas ja kapseli – hormonaalisia ehkäisyvälineitä on monia. Ne kaikki sopivat myös nuorille.
15 kysymystä ehkäisystä ja raskaudesta – apua, olenko sittenkin raskaana?
Voiko touhutipoista tulla raskaaksi, missä vaiheessa kondomi pitää laittaa peniksen päälle ja 13 muuta Fressis.fi:n kävijöiden kysymystä ehkäisystä ja raskauden mahdollisuudesta.
12 kysymystä menkoista – oliko minulla jo ekat kuukautiset?
Paljonko verta tulee kerralla, ovatko kuukautiset seksin este ja 10 muuta Fressis.fi:n kävijöiden kysymystä menkoista.
8 asiaa, jotka mietityttävät ennen ekaa kertaa
Seksiin on valmis, kun se haluttaa enemmän kuin pelottaa. Kokosimme tietopaketin ekaa kertaa varten.